Kunnanvaltuusto, kokous 11.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Laihian kunnan konserniohje

LAIDno-2023-114

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi
Kaija Metsänranta, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, kaija.metsanranta@laihia.fi

Kuvaus

Kuntakonserni, omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohjaus

Kunnan toiminta käsittää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan lisäksi osallistumisen kuntien yhteistoimintaan sekä muun omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen perustuvan toiminnan. Kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin. Kunnan tytäryhteisö on yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta. 

Valtuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta (kuntalaki § 14). Omistajaohjauksen periaatteet ovat luonteeltaan pysyviä toimintaperiaatteita, jotka määrittelevät sen, miten kunnan omistamia yhtiöitä johdetaan, ohjataan ja valvotaan. Valtuuston linjaamat periaatteet ohjaavat konsernijohdolle kuuluvaa omistajaohjauksen käytännön toteuttamista ja siihen liittyvää päätöksentekoa niin kuntakonserniin kuuluvissa yhteisöissä kuin laajemminkin osaomistusyhteisöissä, kuntien yhteistoimintaorganisaatioissa ja kunnan sopimussuhteissa. Omistajaohjauksella pyritään varmistamaan kuntastrategiaan sisältyvän omistajapolitiikan toteutuminen.

Kunnanhallitus vastaa kunnan toiminnan omistajaohjauksesta. Omistajaohjauksella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Konserniohjeessa määritellään menettelytavat, joilla omistajaohjaus tapahtuu. Konsernijohto vastaa kuntakonsernissa konserniohjauksesta eli omistajaohjauksen toteuttamisesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä valtuuston päätösten mukaisesti. Konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, konserni- ja elinvoimajaosto, kunnanjohtaja ja tekninen johtaja (hallintosääntö § 46).

Konserniohje

Konserniohjeella määritellään menettelytapoja, jotka tukevat kuntakonsernin talouden suunnittelua ja seurantaa, riskien hallintaa, tiedottamista, sitoutunutta hallitustyöskentelyä sekä hyvää johtamista ja hallintoa.

Konserniohjeen vähimmäissisältö on määritelty kuntalaissa (§ 47) ja tarpeelliset määräykset on annettava ainakin:

  1. kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja ohjauksesta;
  2. konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä;
  3. tiedottamisesta ja kunnan luottamushenkilöiden tietojensaantioikeuden turvaamisesta;
  4. velvollisuudesta hankkia kunnan kanta asiaan ennen päätöksentekoa;
  5. konsernin sisäisistä palveluista;
  6. kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimittämisestä;
  7. kunnan tytäryhteisöjen hyvästä hallinto- ja johtamistavasta.

Konserniohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa menettelytapoja ja tehostaa kuntakonsernin johtamisen edellytyksiä siten, että kuntakonsernia ja kunnan muuta toimintaa voidaan johtaa kokonaisuutena yhtenäisin periaattein ja kunnan kokonaisetu huomioon ottaen.

Konserniohje on laadittava kunkin kuntakonsernin tarpeista lähtien, minkä vuoksi Kuntaliitto ei esitä valmista konserniohjeen mallia vaan suosituksia. Konserniohjeen valmistelussa keskeinen kysymys on, millaisilla menettelytavoilla varmistetaan kuntakonsernin kokonaisedun kannalta perustellut päätökset. Kuntien tulee omista tarpeista ja lähtökohdista käsin miettiä se ohjaustarkkuus, jolla kuntakonsernin kokonaisetu saavutetaan. Ohjeen tarkoituksena ei ole rajoittaa yhtiöisen toimintavapautta omistajan sille asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi, vaan selkiyttää yhteisiä toimintaperiaatteita.

Voimassa oleva Laihian kunnan konserniohje on hyväksytty kunnanvaltuustossa 23.3.2009 § 29 ja se on tullut voimaan 1.6.2009.

Päätösehdotus

Esittelijä

Konserni- ja elinvoimajaosto päättää ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle,​ että päivitetty "Laihian kunnan konserniohje" hyväksytään liitteen mukaisena siten,​ että se astuu voimaan 1.5.2024.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Konserniohjeen päivitystyössä ovat olleet mukana kunnan johtavat viranhaltijat. Konserni- ja elinvoimajaosto on käsitellyt konserniohjetta 12.2.2024 § 6.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle,​ että päivitetty "Laihian kunnan konserniohje" hyväksytään liitteen mukaisena siten,​ että se astuu voimaan 1.5.2024.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kuvaus

Kuntakonserni, omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohjaus

Kunnan toiminta käsittää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan lisäksi osallistumisen kuntien yhteistoimintaan sekä muun omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen perustuvan toiminnan. Kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin. Kunnan tytäryhteisö on yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta. 

Valtuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta (kuntalaki § 14). Omistajaohjauksen periaatteet ovat luonteeltaan pysyviä toimintaperiaatteita, jotka määrittelevät sen, miten kunnan omistamia yhtiöitä johdetaan, ohjataan ja valvotaan. Valtuuston linjaamat periaatteet ohjaavat konsernijohdolle kuuluvaa omistajaohjauksen käytännön toteuttamista ja siihen liittyvää päätöksentekoa niin kuntakonserniin kuuluvissa yhteisöissä kuin laajemminkin osaomistusyhteisöissä, kuntien yhteistoimintaorganisaatioissa ja kunnan sopimussuhteissa. Omistajaohjauksella pyritään varmistamaan kuntastrategiaan sisältyvän omistajapolitiikan toteutuminen.

Kunnanhallitus vastaa kunnan toiminnan omistajaohjauksesta. Omistajaohjauksella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Konserniohjeessa määritellään menettelytavat, joilla omistajaohjaus tapahtuu. Konsernijohto vastaa kuntakonsernissa konserniohjauksesta eli omistajaohjauksen toteuttamisesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä valtuuston päätösten mukaisesti. Konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, konserni- ja elinvoimajaosto, kunnanjohtaja ja tekninen johtaja (hallintosääntö § 46).

Konserniohje

Konserniohjeella määritellään menettelytapoja, jotka tukevat kuntakonsernin talouden suunnittelua ja seurantaa, riskien hallintaa, tiedottamista, sitoutunutta hallitustyöskentelyä sekä hyvää johtamista ja hallintoa.

Konserniohjeen vähimmäissisältö on määritelty kuntalaissa (§ 47) ja tarpeelliset määräykset on annettava ainakin:

  1. kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja ohjauksesta;
  2. konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä;
  3. tiedottamisesta ja kunnan luottamushenkilöiden tietojensaantioikeuden turvaamisesta;
  4. velvollisuudesta hankkia kunnan kanta asiaan ennen päätöksentekoa;
  5. konsernin sisäisistä palveluista;
  6. kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimittämisestä;
  7. kunnan tytäryhteisöjen hyvästä hallinto- ja johtamistavasta.

Konserniohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa menettelytapoja ja tehostaa kuntakonsernin johtamisen edellytyksiä siten, että kuntakonsernia ja kunnan muuta toimintaa voidaan johtaa kokonaisuutena yhtenäisin periaattein ja kunnan kokonaisetu huomioon ottaen.

Konserniohje on laadittava kunkin kuntakonsernin tarpeista lähtien, minkä vuoksi Kuntaliitto ei esitä valmista konserniohjeen mallia vaan suosituksia. Konserniohjeen valmistelussa keskeinen kysymys on, millaisilla menettelytavoilla varmistetaan kuntakonsernin kokonaisedun kannalta perustellut päätökset. Kuntien tulee omista tarpeista ja lähtökohdista käsin miettiä se ohjaustarkkuus, jolla kuntakonsernin kokonaisetu saavutetaan. Ohjeen tarkoituksena ei ole rajoittaa yhtiöisen toimintavapautta omistajan sille asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi, vaan selkiyttää yhteisiä toimintaperiaatteita.

Voimassa oleva Laihian kunnan konserniohje on hyväksytty kunnanvaltuustossa 23.3.2009 § 29 ja se on tullut voimaan 1.6.2009.

Konserniohjeen päivitystyössä ovat olleet mukana kunnan johtavat viranhaltijat. Konserni- ja elinvoimajaosto on käsitellyt konserniohjetta 12.2.2024 ja kunnanhallitus 19.2.2024.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle,​ että päivitetty "Laihian kunnan konserniohje" hyväksytään liitteen mukaisena siten,​ että se astuu voimaan 1.5.2024.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Tekninen johtaja, tytäryhtiöiden toimitusjohtajat

Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
- kunnan jäsen

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valistusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Valitusviranomaisen yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus
postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa
käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs, 65100 Vaasa
s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi
telekopio 029 5642 760

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa, osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

Lisätiedot ja asiakirjapyynnöt

Lisätietoja kunnallisvalituksesta ja päätöstä koskevia asiakirjoja voi pyytää Laihian kunnan kirjaamosta.

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi