Kunnanvaltuusto, kokous 11.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimus

LAIDno-2024-80

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanjohtaja on irtisanoutunut virastaan 17.10.2024 alkaen.

Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus (hallintosääntö § 28).

Valtuusto ottaa virkasuhteeseen kunnanjohtajan, osastopäälliköt ja talousjohtajan sekä myöntää heille eron (hallintosääntö § 31).

Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto (hallintosääntö § 26).

Kuntalain mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi, ja hän on virkasuhteessa kuntaan.

Kunnanjohtajan viran haastatteluryhmä nimetään kunnanhallituksen kokouksessa maaliskuussa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. julistaa kunnanjohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran haettavaksi.
  2. että kunnanjohtajan rekrytoinnissa käytetään soveltuvuusarviointia.
  3. nimetä valmisteluryhmän, joka päättää kunnanjohtajan rekrytointiprosessista ja mahdollisen soveltuvuusarvioinnin toteutuksesta.
  4. ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimukseksi seuraavaa: kunnanjohtajalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön kokemusta kunnan hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kunnanhallitus päätti nimetä kunnanjohtajan viran valmisteluryhmään

  • luottamushenkilöt Antti Tuomelan, Marja Vettenrannan ja Tero Frondeliuksen (yhteinen varajäsen Jukka Harju)
  • hallinto- ja henkilöstöjohtaja Kaija Metsänrannan (varajäsen talouspäällikkö Jaakko Keto).

Esteellisyys

Puheenjohtaja Minna Niemi poistui kokouksesta pykälän ajaksi (yleislausekejäävi/mahdollinen virkaan hakija).

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan esteellisyyden vuoksi puhetta johti 1. vpj. Sauli Tuomela.

Kuvaus

Kunnanjohtaja on irtisanoutunut virastaan 17.10.2024 alkaen. Kunnanhallitus on 19.2.2024 käsitellyt viran haettavaksi julistamisen ja tehnyt ehdotuksen kunnanvaltuustolle viran kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta.

Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto (hallintosääntö § 26).

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimukseksi seuraavaa:

kunnanjohtajalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön kokemusta kunnan hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta.

Päätös

Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimukseksi päätettiin seuraavaa:

kunnanjohtajalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön kokemusta hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta.

Esteellisyys

  • Valtuutettu Minna Niemi poistui kokouksesta pykälän ajaksi.

Kokouskäsittely

Valtuutettu Janne Laine esitti valtuutettu Erkki Aron kannattamana kunnanhallituksen ehdotuksesta poiketen, että kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimus kuuluisi seuraavasti:

kunnanjohtajalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön kokemusta hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta.

Puheenjohtaja tiedusteli valtuutetuilta vastustaako joku tehtyä ehdotusta. Koska pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut, puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston hyväksyneen valtuutettu Laineen ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
- kunnan jäsen

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valistusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Valitusviranomaisen yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus
postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa
käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs, 65100 Vaasa
s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi
telekopio 029 5642 760

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa, osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

Lisätiedot ja asiakirjapyynnöt

Lisätietoja kunnallisvalituksesta ja päätöstä koskevia asiakirjoja voi pyytää Laihian kunnan kirjaamosta.

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi