Tekninen lautakunta, kokous 8.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 104 Maa-aineslupa- ja ympäristölupahakemus / Sundström Ab Oy Entreprenad

LAIDno-2022-563

Valmistelija

  • Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Kuvaus

Sundström Ab Oy Entreprenad on jättänyt maa-aineslain 4 §:n mukaisen maa- aineslupahakemuksen sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristölupahakemuksen maa- ja kalliokiviaineksen ottamiseen sekä kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen.

Lupaa haetaan 10 vuodeksi kokonaisottomäärälle 970 000 m³. Koko toiminta-alueen pinta-ala, sisältäen varastointialueet on noin 15 ha, josta varsinaisen louhoksen pinta-ala on noin 3 ha. Ottamissyvyys tulee olemaan 17–19 metriä.

Toiminta sijoittuu noin 14 kilometrin etäisyydelle Laihian keskustasta lounaaseen, kiinteistöjen Rautakallio 399-418-9-9 sekä Mustamaa 399-418-9-20 alueille. Alueen yhteyteen sijoitetaan lisäksi toiminnan kannalta välttämättömät maa-aineksen varastointi- sekä tukitoiminta-alueet.

Maa-aineslain 4 a §:n sekä ympäristönsuojelulain 47 a §:n mukaan maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja samaa hanketta koskeva ympäristölupahakemus on käsiteltävä yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä, jollei sitä ole erityisestä syystä pidettävä tarpeettomana.

Oheismateriaalina

  • Rautakallio maa-aineslupahakemus 31-5-2023
  • Rautakallio ympäristölupahakemus 31-5-2023
  • Rautakallio tekstiosa 31-5-2023
  • Rautakallio Nykytilanne kartta 31-5-2023
  • Rautakallio Lopputilanne kartta 31-5-2023
  • Rautakallio Leikkaus 31-5-2023
  • Rautakallio Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma maa-ainesten ottamiselle 31-5-2023
  • Muinaismuistolain 11 § mukainen kajoamislupa
  • Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta
  • ELY Lausunto Sundström Laihia
  • Muistutus hakemukseen
  • Terveydensuojeluviranomaisen lausunto

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Tekninen lautakunta päättää myöntää haetun maa-aines- ja ympäristöluvan pöytäkirjan liitteen mukaisena.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Tiedoksi

Hakija, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, terveydensuojeluviranomainen, muistutuksen tehneet

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen.

Jos päätöstä on oikaisuvalitusmenettelyssä muutettu tai se on kumottu, oikaisuvaatimuspäätökseen saa hakea muutosta valittamalla myös se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen).

Muu erityislain mukainen valitusoikeus

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Jos asiakirja on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä asianomaisen suostumuksella, tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Jos päätös annetaan tiedoksi todisteellisena tiedoksiantona, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituksessa on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja  (Hallintoprosessilaki 32 §).

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa ennen valitusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että ne on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen, yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus

PL 204, 65101 Vaasa

s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi

telekopio 029 5642 760

Valituksen maksullisuus

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

 

Lisätietoja hallintovalituksesta:

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi