Sivistyslautakunta, kokous 15.2.2023

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 20 Kotihoidontuen kuntalisän käyttöönottamisen selvittäminen

LAIDno-2023-167

Valmistelija

  • Marika Rajala, varhaiskasvatuksen johtaja, marika.rajala@laihia.fi

Kuvaus

Lasten kotihoidon tuen saamisen edellytyksenä on, että perheessä on alle 3-vuotias lapsi, jota ei hoideta kunnan järjestämässä päivähoidossa. Kotihoidon tukea maksetaan myös perheen muista alle kouluikäisistä lapsista, jotka hoidetaan samalla tavalla. Tuki voidaan myöntää heti vanhempainrahan päätyttyä. Sitä maksetaan, kunnes nuorin lapsi täyttää kolme vuotta tai siirtyy kunnan järjestämään päivähoitoon tai perhe valitsee yksityisen hoidon tuen. Kotihoidon tukeen kuuluu myös hoitolisä, johon vaikuttavat perheen yhteenlasketut tulot.

Kotihoidon tuen kuntalisä maksetaan Laihialla tosiasiallisesti asuville perheille, jos­sa lapsen vanhempi tai muu huoltaja hoitaa perheen lapsen / lapset kotona ja 

  • on jäänyt vakinaisesta työstä hoitovapaalle ja on oikeutettu pa­la­maan työhön hoitovapaan päätyttyä tai 

  • on jäänyt äitiyslomalle tai hoitovapaalle määräaikaisen työ- tai virkasuhteen voimassa ollessa ja hänellä on vähintään 6 kk työhistoria tai 

  • on päätoimisesta opiskelusta hoitovapaalla 

  • perheelle on myönnetty kotihoidon tuen tulosidonnainen hoitolisä 

  • kaikki perheen lapset hoidetaan kotona (pl. esioppilaat ja asiantuntijalausunnolla varhaiskasvatusta tukitoimena tar­vit­se­vat lapset) 

  • kuntalisää ei makseta, jos kotiin jäävä vanhempi on kotona jon­kun muun syyn vuoksi (esim. työttömänä saaden työt­tö­myys­kor­vaus­ta, äitiys- tai vanhempainvapaalla, sai­raus­päi­vä­ra­hal­la, eläkkeellä tai opintovapaalla) 

  • kuntalisää ei makseta mahdollisen isyysrahakauden aikana (Kelan lastenhoidon tuet muuttuneet 1.8.2022, isyysrahaa voi saada perhe, jossa lapsen laskettu aika on ollut ennen 4.9.2022)

  • kuntalisän saaja ei voi toimia pää- tai sivutoimisena yrittäjänä kuntali­sän maksamisen aikana 

  • lautakunta ja valtuusto voivat muuttaa kuntalisän euromääriä ja tuen myöntämisen ehtoja kesken maksatusajan, jolloin huoltajalle myön­net­ty tuki voi muuttua päätöksessä määritellystä päi­vä­mää­räs­tä alkaen 

Kuntalisän määrä:

250 € / kk myönnetään yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta

Muista alle esiopetusikäisistä sisaruksista myönnetään kuntalisää 100 € / kk. Sisaruslisä maksetaan sen vuoden heinäkuun loppuun, kun lapsi aloittaa esikoulun.

Esiopetusikäisistä ja kouluikäisistä sisaruksista ei saa kuntalisän sisarusosaa

Kuntalisä myönnetään vähintään 3 kk tai sitä pidemmältä ajalta. Kuntalisää ei makseta takautuvasti.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että kotihoidon kuntalisä otetaan kuvauksen mukaisesti koeluontoisesti käyttöön Laihialla ajalle 1.1.2024 - 31.12.2025.

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi