Sivistyslautakunta, kokous 15.2.2023

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 19 Aamu- ja iltapäivätoiminta lv 2023 - 2024

LAIDno-2023-135

Valmistelija

  • Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnassa järjestetään perusopetuslain 48 § mukaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa koulujen 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä niille 3. - 9. vuosiluokan oppilaille, joilla on perusopetuslain mukainen päätös erityisestä tuesta. Toimintaa ohjaavat Opetushallituksen Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet (1.8.2011).

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla pyritään vähentämään lasten yksinäistä aikaa ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa ja lisäämään ohjausta ennen ja jälkeen koulupäivän. Toiminnan tavoitteena on edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä, tasoittaa sosiaalisia eroja ja lisätä osallisuutta. Tämä tapahtuu monipuolisen, virkistävän ja laadukkaan ap- / ip-toiminnan kautta.

Lv. 2022 - 2023 koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuu Laihian yhtenäiskoulussa 114 lasta (tilanne 3.2.2022, + 4 lasta edelliseen vuoteen verrattuna).  Toimintaa on jokaisessa alakoulun yksikössä sillä erotuksella, että Kylänpäässä on ollut vain ap-toimintaa, ja lapset kuljetettu ip-toimintaan Isokylään ryhmän pienen koon vuoksi (4 lasta).

Toimintaa järjestetään vain koulupäivinä ja siihen osallistuminen on vapaaehtoista ja maksullista. Uuteen toimintavuoteen haetaan toukokuun 2023 aikana. Perheillä ei ole subjektiivista oikeutta aamu- ja iltapäivätoimintaan. Päätöksen toimintapaikan saamisesta tekee apulaisrehtori kesäkuun aikana. 

Lv. 2023 - 2024 koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestettäisiin Kirkonkylän, Rauhalan, Hulmin, Perälän, Isonkylän ja Kylänpään yksiköissä.  

Aamu- ja iltapäiväryhmän perustamisen ehtona on vähintään yhdeksän oppilaan ilmoittautuminen toimintaan hakuajan päättymiseen mennessä. Kun elokuussa koulujen alettua kysytään huoltajilta sitovat toimintavaraukset, on tässä vaiheessa toiminnanjärjestäjällä oikeus olla perustamatta ryhmää, ellei sitovia varauksia tule vähintään yhdeksän. Pienimpien yksiköiden kohdalla minimiryhmäkoon ehtoa voivat viranhaltijat arvioida suhteessa vaihtoehtoisten järjestelyjen toimivuuteen ja kustannuksiin.

Toiminta-aika on kaikissa yksiköissä klo 7.00 - 16.00. (Kuluvan lukuvuodena aikana 7.00 - 16.30) 

Toimintamaksujen tasoa on tarkistettu edellisen kerran keväällä 2021.

Ehdotus uusiksi  toimintamaksuiksi.

Toimintamaksut lukuvuodelle 2023 - 2024:

  • Aamupäivämaksu 50 €
  • Iltapäivämaksu 110 € klo 16.00 saakka
  • Mikäli lapsi osallistuu toimintaan enintään 10 pv / kk, on maksu puolet em. toimintamaksuista. Toimintamaksuihin voi hakea maksualennusta / -alennusta toimeentuloon perustuen. Päätöksen tekee apulaisrehtori.

 

Tällä hetkellä voissa olevat maksut:

  • aamupäivämaksu klo 7- koulun aloitus 65 € / kk

  • aamu- ja iltapäivämaksu (klo 7.30 - 16.00) 130 € / kk

  • iltapäivätoimintamaksu (klo 11.30 - 16.00) 110 € / kk. 

  • Lisämaksut

    • klo 7.00 - 7.30 ajalta 25 € / kk 

    • klo 16.00 - 16.30 ajalta 25 € / kk 

    • Mikäli lapsi osallistuu toimintaan enintään 10 pv / kk, on maksu puolet em. toimintamaksuista. Toimintamaksuihin voi hakea maksualennusta / -alennusta toimeentuloon perustuen. Päätöksen tekee apulaisrehtori.

 

Ne erityisen tuen oppilaat, joille aamu- ja iltapäivätoiminta on kehitysvammalain mukaista erityishuoltoa, toiminta on maksutonta jo 1-2-luokilla. Jos aamu- ja iltapäivätoiminta on erityisen tuen oppilailla 3.-9.-vuosiluokilla osa koulunkäynnin tukea, toimintamaksua ei peritä. Tämä tulee näkyä rehtorin tekemässä erityisen tuen päätöksessä. Muiden erityisen tuen oppilaiden toimintamaksut määräytyvät normaalisti. 

Koululaisten toiminnan ohjaajina toimivat pääsääntöisesti koulunkäynnin- tai esiopetusryhmien ohjaajat, jolloin heidän osa-aikatyönsä muodostuu kokopäiväiseksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta päättää, että lukuvuonna 2023 - 2024 aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Kirkonkylän, Rauhalan, Hulmin, Perälän ja Isonkylän sekä Kylänpään yksiköissä. Ryhmän perustamisen ehtona on vähintään yhdeksän oppilaan ilmoittautuminen toimintaan hakuajan päättymisen mennessä. Pienimpien yksiköiden kohdalla minimiryhmäkoon ehtoa voidaan viranhaltijoiden toimesta vielä arvioida suhteessa vaihtoehtoisten järjestelyjen toimivuuteen ja kustannuksiin.

Sivistyslautakunta päättää ap/ip-toiminnan maksut seuraavasti:

Toimintamaksut lukuvuodelle 2023 - 2024:

  • Aamupäivämaksu 50 €
  • Iltapäivämaksu 110 € klo 16.00 saakka
  • Mikäli lapsi osallistuu toimintaan enintään 10 pv / kk, on maksu puolet em. toimintamaksuista. Toimintamaksuihin voi hakea maksualennusta / -alennusta toimeentuloon perustuen. Päätöksen tekee apulaisrehtori.

Sivistyslautakunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminta-ajaksi klo 7.00 - 16.00.

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus
Korjaus kuvaus- ja päätöstekstiin "Toimintamaksuihin voi hakea maksualennusta / -vapautusta toimeentuloon perustuen." 

Sivistyslautakunta päättää, että lukuvuonna 2023 - 2024 aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Kirkonkylän, Rauhalan, Hulmin, Perälän ja Isonkylän sekä Kylänpään yksiköissä. Ryhmän perustamisen ehtona on vähintään yhdeksän oppilaan ilmoittautuminen toimintaan hakuajan päättymisen mennessä. Pienimpien yksiköiden kohdalla minimiryhmäkoon ehtoa voidaan viranhaltijoiden toimesta vielä arvioida suhteessa vaihtoehtoisten järjestelyjen toimivuuteen ja kustannuksiin.

Sivistyslautakunta päättää ap/ip-toiminnan maksut seuraavasti:

Toimintamaksut lukuvuodelle 2023 - 2024:

  • Aamupäivämaksu 50 €
  • Iltapäivämaksu 110 € klo 16.00 saakka
  • Mikäli lapsi osallistuu toimintaan enintään 10 pv / kk, on maksu puolet em. toimintamaksuista. Toimintamaksuihin voi hakea maksualennusta / -vapautusta toimeentuloon perustuen. Päätöksen tekee apulaisrehtori.

Sivistyslautakunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminta-ajaksi klo 7.00 - 16.00.

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00