Tekninen lautakunta, kokous 9.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 Hankinta / Jätevedenpuhdistamon tulovälppä

LAIDno-2022-153

Valmistelija

  • Jim Vaskivuori, vesihuoltoinsinööri, jim.vaskivuori@laihia.fi

Kuvaus

Jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan määräykset velvoittavat Laihian kuntaa kehittämään puhdistamoa siten, että lupaehdot täyttyvät puhdistamon mitoituksen riittävyyden osalta. Puhdistamoa on saneerattu 2000-luvulla useita kertoja. Puhdistamolle ohjataan Laihian kunnan viemäröityjen alueiden asumisjätevesien lisäksi Laihian biokaasulaitoksen rejektivesiä sekä Laihian Mallas Oy:n ja Alteams Oy:n jätevesiä. Lisäksi vastaanotetaan sako- ja umpikaivolietteitä, jotka johdetaan sakeuttamoon.

Hankittavalla laitteistolla korvataan nykyinen laitoksen käyttöikänsä päässä oleva välppä. Samassa laitteessa on mukana myös hiekanerotuslaitteisto, kyseessä on ns. kombilaite. Jätevedenpuhdistamolla ei ole aiemmin ollut erillistä hiekanerotusta. Hiekan päätyminen prosessiin aiheuttaa laitteiden kulumista, joka lisää varaosakustannuksia ja huoltotyökustannuksia. 

Hankittavaksi esitetyn laitteiston on toimittaja mitoittanut täyttämään prosessin vaatimukset ja sopimaan fyysisesti ahtaaseen sijoitettavaan tilaan. Suoritettujen kyselyjen ja vertailun perusteella muiden toimittajien laitteistot eivät mahdu suunniteltuun tilaan. Vaihtoehtoiset laiteratkaisut vaatisivat tilojen lisärakentamista.

Vuoden 2022 talousarviossa on osoitettu tulovälpän uusimiseen määräraha 140.000 €.

Oheismateriaalina FCG Oy:n laatima hankintaesitys.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Tekninen lautakunta päättää hankkia Hydropress Huber Ab:lta jätevedenpuhdistamon tulovälpän Huber Rotamat® Kompaktilaite Ro5. Tulovälppä on muokattu tilaajan vaatimusten mukaan. Tulovälpän hinta on 116.000 € (alv 0%).

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00