Kunnanhallitus, kokous 29.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 297 Ehkäisevän päihdetyön järjestäminen Laihian kunnassa

LAIDno-2021-560

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on lähettänyt kunnille ja kaupungeille 1.11.2021 kirjatun ohjauskirjeen koskien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä ehkäisevää päihdetyötä. Tämän lisäksi Länsi-Suomen aluehallintovirasto on lähettänyt samana päivänä Laihian kunnalle selvityspyynnön ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä Laihian kunnassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osalta kunnassa on määritelty vastuulliset tasot. Vastaavana toimielimenä toimii kunnanhallitus, vastaavana viranhaltijana terveys- ja hyvinvointijohtaja ja … terveys- ja hyvinvointijohtaja, sivistysjohtaja sekä tekninen johtaja.

Ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskeva laki määrittelee kunnan vastuut ehkäisevässä päihdetyössä. Lain mukaan kunnan tulee nimetä toimielin, jonka vastuulla laissa erikseen määritellyt ehkäisevän päihdetyön tehtävät kuuluvat.

Toimielimen tehtävänä on

  • huolehtia kunnan päihdeolojen seurannasta ja niitä koskevasta tiedotuksesta
  • huolehtia siitä, että päihdehaittoja ja niiden vähentämistä koskevaa tietoa tarjotaan yksityisille henkilöille ja koko väestölle
  • lisätä ja tukea päihdehaittoja ehkäisevien toimien osaamista kaikissa kunnan tehtävissä
  • esittää ja edistää ehkäisevän päihdetyön toimia kunnan hallinnossa, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa, sivistys-, liikunta- ja nuorisotoimessa sekä elinkeinotoimessa
  • huolehtia siitä, että 4 kohdassa tarkoitetut kunnan toimet sovitetaan yhteen poliisin, alkoholilain (1102/2017) ja tupakkalain (549/2016) noudattamisen valvonnan, elinkeinoelämän ja erityisesti ehkäisevään päihdetyöhön osallistuvien yleishyödyllisten yhteisöjen ehkäisevään päihdetyöhön kuuluvien ja sitä tukevien toimien kanssa

 

Kunta voi itsenäisesti päättää, minkä toimielimen tehtäväksi se antaa ehkäisevän päihdetyön. Käytännössä toimielin ei itse välttämättä hoida ehkäisevän päihdetyön tehtäviä, vaan johtaa, seuraa ja arvioi niiden toteutumista. Tällöin se on saattanut valtuuttaa laissa mainitut tehtävät ja niiden käytännön toimeenpanon jollekin kunnalliselle tai seudulliselle monialaiselle työryhmälle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunnan ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä vastaa hyvinvointilautakunta.

Kunnanhallitus päättää pyytää hyvinvointilautakunnalta selvityksen, miten ehkäisevän päihdetyön tehtävät ja käytännön toimenpiteet järjestetään.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00