Kunnanhallitus, kokous 29.11.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 284 Lisämääräraha talousarvioon 2021 / sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta

LAIDno-2021-118

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Laukkonen, vs. sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi
Päivi Ahlsved, vt. varhaiskasvatuksen johtaja, paivi.ahlsved@laihia.fi

Kuvaus

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen budjetti vuodelle 2021 tulee ylittymään yhteensä noin 590 000 euroa. Toisen asteen koulutuksen budjetti tulee ylittymään oppikirjahankintojen vuoksi n. 20 000 €

Ryhmäperhepäivähoidon yksiköistä kaksi on budjetoitu vain toukokuuhun saakka, koska hoitoa tarvitsevien lasten lukumäärän arvioitiin laskevan. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia on muutettu 1.8.2021 siten, että asiakasmaksuja on alennettu korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja 31 prosenttia. Lisäksi sisaruksilta perittäviä maksuja on alennettu siten, että toisesta lapsesta perittävä maksu on 40 prosenttia (ent. 50:n sijaan) nuorimman lapsen laskennallisesta kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksusta. Osittain tästä muutoksesta johtuen varhaiskasvatuksen maksutuotot jäävät n. 30 000 € budjetoitua pienemmiksi. Normaalisti kesäaikaan on päivähoidossa selviydytty merkittävästi pienemmällä henkilöstömäärällä, mutta tämän vuoden kesä-heinäkuussa oli lapsia hoidossa selvästi aikaisempia vuosia enemmän. Tämä kasvatti varhaiskasvatuksen henkilöstötarvetta myös kesäajalle ja selittää osaltaan henkilöstökulujen ylittymistä kuluvan vuoden ajalta. Varhaiskasvatuksen henkilöstökulut tulevat ylittymään n. 430 000 eurolla. Ylitys korostuu erityisesti määräaikaisten ja sijaisten kohdalla. Kuluvan vuoden toimintakate on budjetoitu n. 190 000 € alhaisemmaksi kuin viime vuoden toteutuma on.

Esiopetusryhmiä on tällä hetkellä kuusi, mutta toiminta on budjetoitu viidelle ryhmälle. Esiopetuslasten lukumäärä laski edellisestä lukuvuodesta, mutta ryhmiä tarvitaan kuitenkin kuusi. Ryhmissä on myös suurempi tarve ryhmäavustajille kuin mitä on budjetissa ennakoitu. Esiopetuksen henkilöstökulut tulevat ylittymään n. 130 000 eurolla.

Lukion oppikirjahankintoja ja opiskelijoiden tietokonehankintoja ei ole huomioitu kuluvan vuoden budjetissa, koska lakimuutos toisen asteen maksuttomuudesta tuli voimaan vasta vuoden 2020 lopulla. Tietokoneiden osalta leasinglaskutus alkaa vasta 1.1.2022. Oppikirjahankintojen osalta tarvitaan 20 000 euron lisämääräraha. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Markku Laukkonen, vs. sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle 610 000 euron lisämäärärahan myöntämistä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja toisen asteen koulutuksen tehtäväalueille vuoden 2021 talousarvioon seuraavasti:

- Varhaiskasvatus 460 000 €

- Esiopetus 130 000 €

-Toisen asteen koulutus 20 000 €

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto myöntää sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan vuoden 2021 talousarvion käyttötalousosaan yhteensä 610 000 euron lisämäärärahan seuraavasti:
- Varhaiskasvatuksen tehtäväalue (henkilöstökulut) 460 000 €
- Esiopetuksen kustannuspaikka (henkilöstökulut) 130 000 €
- Toisen asteen koulutuksen kustannuspaikka (kirjahankinnat) 20 000 €.

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että lisämääräraha katetaan lainarahoituksella.

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus
Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto myöntää sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan vuoden 2021 talousarvin käyttötalousosaan yhteensä 610 000 euron lisämäärärahan seuraavasti:
- Varhaiskasvatuksen tehtäväalue (henkilöstökulut) 460 000 euroa
- Esiopetuksen kustannuspaikka (henkilöstökulut) 130 000 euroa
- Toisen asteen koulutuksen tehtäväalue (kirjahankinnat) 20 000 euroa

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että lisämääräraha katetaan harkinnanvaraiselle valtionosuudella.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi