Kunnanhallitus, kokous 26.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 93 Taloustyöryhmän raportti / talouden tasapainotustoimet

LAIDno-2020-534

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Kunnanhallitus, 24.8.2020, § 146 Talouden tasapainotustoimet / työryhmän nimeäminen

LAIDno-2020-392
Valmistelija: Juha Rikala, kunnanjohtaja

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa korostetaan edelleen talouden tasapainotuskeinojen etsimistä kunnan omasta toiminnasta ja rakenteista. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ei nähnyt kunnanhallituksen 8.6.2020 § 126 tekemiä päätöksiä riittävinä esitellessään arviointikertomusta kunnanvaltuuston kokouksessa 15.6.2020. Kunnanvaltuuston kokouksessa jätettiin myös ponsiesitys, jonka mukaisesti valtuusto edellyttää kunnanhallitusta nimeämään parlamentaarisen toimielimen valmistelemaan talouden tasapainottamista yhteistyössä viranhaltijoiden kanssa.

Talouden tasapainotusta on tarkasteltu useaan otteeseen vuosien mittaan. Taloudelliselta vaikuttavuudeltaan merkittävimpänä voidaan todeta kunnanvaltuuston 16.12.2013 hyväksymät linjaukset sosiaali- ja terveysmenojen kasvun hillitsemiseksi. Vaasan sairaanhoitopiirin toimien ja kunnan linjausten myötä sosiaali- ja terveydenhuollon kulukehitys on ollut edellisvuosia selkeästi maltillisempi (2008–2013 SoTe-kulujen kasvu n. 8 M€ ja 2013–2019 n. 1 M€). Sosiaali- ja terveydenhuollon osuus kunnan nettomenoista vuonna 2019 oli noin 61 %, joten kyseisellä kehityksellä on ollut merkittävä vaikutus kunnan talouteen.

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 31.3.2014 nimetä työryhmän valmistelemaan lisää talouden tasapainotustoimenpiteitä. Työryhmän puheenjohtajan toimi valtuutettu Erkki Aro ja työryhmään kuului edustaja jokaisesta puolueesta. Työryhmän työn tuloksena syntyi 78 kohdan esitys talouden tervehdyttämiseksi. Näistä toimenpiteistä valtaosa on tavalla tai toisella toimeenpantu, mutta toimenpiteiden vaikuttavuus ei ole tilinpäätöstietojen mukaisesti ollut riittävä.

Tilinpäätöksen 2019 mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon osuus kunnan nettomenoista oli noin 61 % ja sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan osuus oli noin 32 %. Loput noin 7 % kuluu teknisen lautakunnan, rakennus- ja ympäristölautakunnan, vapaa-aikalautakunnan sekä hallinto-osaston sekä luottamushenkilötoiminnan menoihin. Näiden osalta on huomioitava lisäksi, että menoista on osa sellaisia, joihin kunta ei omilla toimillaan voi käytännössä juurikaan vaikuttaa. Näitä menoja ovat mm. yhteistoimintaosuudet, osuudet verotuskustannuksiin sekä työterveysmenot. Näiden osuus kyseisestä seitsemästä prosentista on vajaat puolet.

Talouden tasapainotuskeinojen löytäminen on haastavaa. Vaikuttavuuden näkökulmasta on välttämätöntä kyetä puuttumaan etenkin kahden merkittävimmän lautakunnan alaisiin menoihin. Valtuuston hyväksymän ponnen mukaisesti on syytä nimetä parlamentaarinen työryhmä, joka tulee tekemään esityksen talouden tasapainotuskeinoista.

Oheismateriaali: Taloustyöryhmän esitys talouden tervehdyttämiseksi, kh 22.9.2014 § 271

Päätösehdotus
Esittelijä: Juha Rikala, kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää nimetä parlamentaarisen työryhmän valmistelemaan talouden tasapainotustoimenpiteitä.

Työryhmän työ alkaa näiltä osin välittömästi ja jatkuu 31.10.2020 saakka. Työryhmän työn tuloksia on tavoitteena hyödyntää talousarvion ja -suunnitelman laadinnassa.

Työryhmän tehtävänä on myös tarkastella vuonna 2020 päätettyjen tasapainotustoimenpiteiden etenemistä yhteistyössä viranhaltijoiden kanssa.

Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti nimetä työryhmään Erkki Aron, Jukka Harjun, Elisa Havuselan, Heikki Latva-Nikkolan, Jouko Rannan ja Asko Salmisen. Puheenjohtajana toimii Elisa Havusela.

_______________________________________________________

Kunnanhallitus, 9.11.2020, § 203
Valmistelija: Juha Rikala, kunnanjohtaja

Taloustyöryhmä on tehnyt selvitystyötä ja valmistellut ehdotuksen talouden tasapainotustoimenpiteistä.

Työryhmän puheenjohtaja Elisa Havusela esitteli raportin kokouksessa.

Oheismateriaali: Taloustyöryhmän raportti

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä taloustyöryhmän raportin tiedoksi.
Kunnanhallitus päättää antaa taloustyöryhmän raportin sekä ehdotukset talouden tasapainotustoimenpiteistä hallintokunnille ja Laihia-Vaasa perusterveydenhuollon aluejaostolle tarkasteltaviksi.
Talouden tasapainotuksen käsittelyä jatketaan kunnanhallituksen iltakoulussa 1.12.2020 ja valtuuston iltakoulussa tammikuussa 2021.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että taloustyöryhmän puheenjohtaja Elisa Havusela saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 203 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Merkitään, että jäsen Jukka Harju oli poistuneena kokouksesta klo 17.32–17.34 asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Taloustyöryhmän raporttia on käsitelty kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti hallintokunnissa sekä toimielimissä. Aluejaosto keskustelee raportista kokouksessaan keväällä 2021.

Kunnanhallituksen on tehtyjen selvitysten myötä syytä määritellä, mitä mietinnössä esiin nostettuja konkreettisia asioita lähdetään viemään eteenpäin.

Liitteessä on iltakouluissa, toimielinkäsittelyissä, hallintokuntien sisäisissä käsittelyissä sekä konsernin sisäisissä keskusteluissa esiin nousseita tarkastelunäkökulmia ja näkemyksiä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, mitä taloustyöryhmän mietinnössä esiin nostettuja asioita on syytä lähteä valmistelemaan tarkempaan päätöksentekoon.

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että taloustyöryhmän mietinnön perusteella lähdetään valmistelemaan päätöksentekoon seuraavia asioita:

SIVISTYS
Varhaiskasvatus: ei jatkotoimenpiteitä
Koulut: Yhtenäiskoulun rakenne tulee selvittää sekä toiminnan että talouden kannalta (toiminnallisuus). Lisäksi koulujen keittiötoimintaa tulee tarkastella. Tehtävä annetaan sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnalle.
Kirjasto: ei jatkotoimenpiteitä

VAPAA-AIKATOIMI
ei jatkotoimenpiteitä

TEKNINEN TOIMI
Yksityistiet: ei jatkotoimenpiteitä
Ekopisteet: Ekopisteiden määrää on tarkasteltava uuden jätelain kautta. Hyötykäyttöaseman toiminta on otettava huomioon tarkastelussa.
Kiinteistönhoito: Selvitettävä, onko kiinteistönhoidon neliöhinta kilpailukykyinen verrokkikuntiin. Keskustelua KOY Laihian Vuokratalojen ja kunnan kiinteistönhoidon yhtenäisyydestä ja yhteistyöstä on jatkettava. Selvitettävä myös se, miten kuntouttava työtoiminta ja velvoitetyöllistettävät hoidetaan, jos kunnalla ei ole omaa kiinteistönhoitoa.
Jätevesiverkosto: ei jatkotoimenpiteitä

PERUSTURVA
ei jatkotoimenpiteitä


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi