Kunnanhallitus, kokous 26.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 101 Jäsenen nimeäminen Visit Vaasa - Vaasan seudun Matkailu Oy:n hallitukseen / evästys

LAIDno-2021-251

Valmistelija

  • Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Visit Vaasa - Vaasan seudun Matkailu Oy:n yhtiökokous pidetään 28.5.2021 ja kokouksessa käsitellään yhtiön hallituksen jäsenten valintaa.

Vaasan seudun Matkailu Oy:n osakkassopimuksen mukaan yhtiön hallitus vastaa yhtiön hallinnosta ja toiminnan tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä sekä kirjanpidon ja varainhallinnan asianmukaisesta valvonnasta. Hallitus vastaa lisäksi strategisista linjauksista ja priorisoinneista yhtiön toiminnassa ja ohjaa tällä tavoin toiminnan painopistealueiden kehittämistä.
Hallituksen jäseniltä edellytetään, että heillä on matkailualan tuntemusta ja/tai liiketalouden kokemusta. Jäsenet valitaan kahdeksi tilikaudeksi kerrallaan. Yhtiön ensimmäisen tilikauden päättyessä puolet hallituksen jäsenistä on erovuorossa.

Hallitukseen kuuluu 8 varsinaista jäsentä, joista yksi on Laihian ja Isonkyrön kuntien yhteinen jäsen. Yhtiöjärjestyksen 3 § 1 momentin ja osakassopimuksen 7.1 ja 7.2. mukaan hallituksen jäsenistä on erovuorossa Isonkyrön valitsema jäsen Johanna Talso. Seuraavien kahden tilikauden ajan jäsenedustus on Laihian kunnasta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää evästää yhtiökokousedustajaa Janne Lainetta (varaedustaja Minna Niemi) yhtiön hallitukseen valittavasta henkilöstä toimikaudelle 2021–2022.

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti evästää yhtiökokousedustaja Janne Lainetta (varaedustaja Minna Niemi) siten, että yhtiön hallitukseen jäseneksi toimikaudelle 2021–2022 valitaan Minna Niemi.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo
postiosoite: PL 13, 66401 Laihia
käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00