Tekninen lautakunta, kokous 14.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Lausunto Kurikan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutosehdotuksista

LAIDno-2021-204

Valmistelija

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) pyytää lausuntoa Kurikan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutosehdotuksista. Ehdotukset muutoksista on esitetty oheismateriaalina olevassa liitteessä 1. Uuden lainsäädännön myötä kaikkia pohjavesialueita tarkastellaan niiden suojelutarpeen ja vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden kannalta ympäristöministeriön laatiman oppaan mukaan kuin ne määriteltäisiin ensimmäisen kerran. Samalla tarkastellaan pohjavesialueilla esiintyviä pohjavesistä riippuvaisia ekosysteemejä. Lausunto pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutosehdotuksista pyydetään jättämään 6.5.2021 klo 16:00 mennessä.

Lain mukaan ELY-keskus luokittelee pohjavesialueet seuraavasti:
– 1-luokkaan vedenhankintaa varten tärkeän pohjavesialueen, jonka vettä käytetään tai jota on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan tai talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin
– 2-luokkaan muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen, joka pohjaveden antoisuuden ja muiden ominaisuuksiensa perusteella soveltuu 1. kohdassa tarkoitettuun käyttöön
– E-luokkaan pohjavesialueen, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen.

ELY-keskus tiedottaa pohjavesialueen sijaintikuntaa muutoksista ja pyytää lausunnot pohjavesialueen sijaintikunnan lisäksi maakunnan liitolta sekä kunnilta tai vesihuoltolaitoksilta, joiden vedenhankintaan tai maankäyttöön pohjavesialueen rajauksella tai luokituksella voi olla vaikutusta. Nähtävilläolon jälkeen ELY-keskus kokoaa lausunnot ja yleisöltä saadun palautteen ja antaa palautteisiin vastineet. Kuulemispalautteessa esitetyn uuden hydrogeologisen tai muun luokituksen kannalta merkittävän tiedon (esim. vedenotto) perusteella voidaan tehdä tarvittaessa muutoksia pohjavesialueiden luokituksiin ja rajauksiin. Tämän jälkeen ELY-keskus ilmoittaa vielä erikseen pohjavesialueiden tietojen merkitsemisestä valtakunnalliseen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään / pohjavesialuepaikkatietokantaan, jolloin uudet luokitukset ja rajaukset astuvat voimaan.

Esitetyistä pohjavesialueista vain Lähdeträmäkän pohjavesialue sijoittuu pieneltä osalta Laihian kunnan puolelle. Pohjavesialueen rajaukseen on esitetty vain pieniä teknisiä korjauksia. Muutokset eivät vaikuta Laihian kunnan vedenhankintaan.

Oheismateriaalina pohjavesialueiden rajaus- ja luokittelumuutosasiakirjat.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Teknisellä lautakunnalla ei ole huomautettavaa Kurikan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutosehdotuksista.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi