Tekninen lautakunta, kokous 14.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Kuntalaisaloite / Liikenneturvallisuuden parantaminen Kylänpään koulun kohdalla

LAIDno-2018-328

Valmistelija

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Liikenneturvallisuuden parantamiseksi Kylänpään koulun kohdalla on jätetty kuntalaisaloite 30.9.2014. Kuntalaisaloitteessa on ilmaistu huoli lasten koulumatkan turvallisuudesta. Osa Kylänpään koululaisista joutuu ylittämään vt:n 3 koulun kohdalla. Valtatiellä on 80 km/h nopeusrajoitus, lisäksi koulun kohdalle on asennettu ELY-keskuksen toimesta ”lapsia” -varoitusmerkit ja varoitusvilkut.

Alikulun toteuttamisesta tai suojatievälkkyjen asentamisesta koulun kohdalle kevyenliikenteen ylityspaikan näkyvyyden parantamiseksi on käyty neuvotteluja ELY-keskuksen kanssa. Koska koulu sijaitsee 80km/h nopeusrajoituksen alaisella haja-asutusalueella, ei suojatietä tai suojatievälkkyvaloja saa asentaa valtatien ylityskohtaan. ELY-keskuksella ei ole myöskään osoittaa rahoitusta alikulun toteuttamiseen ja siten se jäisi kokonaan kunnan kustannettavaksi. Kevyenliikenteen alikulkusillan rakennuskustannuksiksi on arvioitu noin 600.000 €.

Kylänpään koulun kohdan kevyenliikenteen alikulku sisältyy Väyläviraston ja ELY-keskuksen yhteysvälihanke korttiin Vt 3 parantaminen välillä Tampere - Vaasa. Hankkeelle ei ole vielä myönnetty rahoitusta. Yhteysvälihankkeen 1. vaiheen kustannusennuste on noin 64 M€. Kustannusennuste ei sisällä Hämeenkyrön ohitustietä, jolle eduskunta on jo myöntänyt rahoituksen.

Kuntalaisaloite on toimitettu Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle tiedoksi ja huomioonotettavaksi yhteysvälihankeen Vt 3 parantaminen välillä Tampere - Vaasa pienien liikenneturvallisuuskohteiden toteutuksen ohjelmoinnissa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Tekninen lautakunta päättää todeta kuntalaisaloitteen tässä muodossa loppuun käsitellyksi.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo
postiosoite: PL 13, 66401 Laihia
käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00