Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 17.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Maksuton kesäkausi 2021

LAIDno-2021-159

Valmistelija

  • Maija Kajaala, varhaiskasvatuksen johtaja, maija.kajaala@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnan varhaiskasvatuksessa maksuton kesäkausi on ollut käytössä jo useamman vuoden ajan. Maksuton kesäkausi antaa perheille vapautuksen hoitomaksusta, mikäli 30.4.2021 mennessä ilmoitetussa kesän poissaolossa täyttyvät maksuttomuuteen liittyvät ehdot.

Asiakasmaksulain mukaan varhaiskasvatuksessa on kiinteä kuukausimaksu, eikä esim. lapsen sairaus- tai lomapäivät alenna päivähoitomaksua. Ainoastaan heinäkuu on maksuton, mikäli heinäkuun loppuun mennessä lapselle on toimintavuoden aikana kertynyt etukäteen ilmoitettuja lomapäiviä ¾ lapsen kuukausittaisista hoitopäivistä. Muilta kalenterikuukausilta menee pääsääntöisesti koko kuukauden maksu. Puolen kuukauden maksu peritään vain silloin, mikäli lapsella ei ole yhtäkään hoitopäivää kk:n aikana.

Maksuttomalla kesäkaudella pystytään ennakoimaan ja tasapainottamaan päivähoidon kysyntää ja tarjontaa kesälomakauden aikana. Mm. ryhmäperhepäivähoitoyksiköitä tai päiväkotiosastoja on pystytty sulkemaan ja / tai yhdistämään jo kesäkuusta alkaen elokuun puoleenväliin saakka.

Maksuttomalla kesäkaudella on edellisten vuosien tapaan saavutettu säästöjä henkilöstömenoissa. Lisäksi henkilöstön lomien keskittäminen ja työajan tasoittumisvapaiden järjestäminen on joustavaa.

Vaihtoehtoina maksuttomaksi ajaksi perheet voivat valita:

A. 1.6. - 31.7.2021, jolloin kesä ja heinäkuu ovat maksuttomia.

B. 14.6. - 15.8.2021, jolloin hoitotunteja voi käyttää kesäkuussa 41 % ja elokuussa 55 % voimassa olevan sopimuksen mukaisista tunneista, jotta maksuton aika toteutuu. Maksu peritään em. %:ien mukaan.

C. 1. - 15.8.2021, jolloin elokuussa hoitotunteja voi käyttää 55 % voimassa olevan sopimuksen mukaisista tunneista, jotta maksuton aika toteutuu. Maksu peritään em. %:n mukaan.

Perheille lähetetään taulukko, jossa näkyy kesä- ja elokuun käytettävissä olevat tunnit / perheen voimassa olevan sopimuksen tunnit, maksuttoman kesäkauden toteutumiselle.

Vanhemmille lähetettävä kysely maksuttomasta kesäkaudesta on nähtävillä kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää, että kesäkauden maksuttomuuteen annetaan perheille kolme vaihtoehtoa ja maksuttomuus eri vaihtoehdoissa toteutetaan seuraavasti:

A. 1.6. - 31.7.2021, jolloin kesä- ja heinäkuu ovat maksuttomia.

B. 14.6. - 15.8.2021. Hoitotunteja voi käyttää kesäkuussa 41 % ja elokuussa 55 % voimassa olevan sopimuksen mukaisista tunneista, jotta maksuton aika toteutuu. Maksu peritään em. %:ien mukaan.

C. 1. - 15.8.2021. Elokuussa hoitotunteja voi käyttää 55 % voimassa olevan sopimuksen mukaisista tunneista, jotta maksuton aika toteutuu. Maksu peritään em. %:n mukaan.

Lisäksi ehtona maksuttomalle ajalle on, että

- perhe ilmoittaa valitsemansa maksuttoman ajankohdan kirjallisesti 30.4.2021 mennessä.

- poissaolo hoidosta on yhtäjaksoinen eikä lapsi osallistu varhaiskasvatukseen perheen valitseman maksuttoman lomajakson aikana.

- kesä- ja elokuun käytettävissä olevat enimmäistuntimäärät eivät ylity.

Päätös

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että varhaiskasvatuksen johtaja Maija Kajaala saapui kokoukseen asiantuntijaksi ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa. 


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo
postiosoite: PL 13, 66401 Laihia
käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00