Kunnanhallitus, kokous 27.10.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 250 Kunnanhallituksen vastine arviointikertomukseen 2024

LAIDno-2025-64

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Johanna Raunio, KPMG, johanna.raunio@kpmg.fi

Kuvaus

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. (Kuntalaki 121 §)

Päätösehdotus

Esittelijä

Heikki Mäkinen, heikki.makinen@laihia.fi

Tarkastuslautakunta 

  1. hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen 2024.
  2. lähettää arviointikertomuksen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

Päätös

  1. Arviointikertomus 2024 hyväksyttiin ja allekirjoitettiin.
  2. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Arviointikertomus 2024 lisätään pöytäkirjaan liitteeksi.

Kuvaus

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. (Kuntalaki 121 §)

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se käsittelee arviointikertomuksen 2024.

Päätös

Arviointikertomus vuodelta 2024 päätettiin merkitä tiedoksi.

Esteellisyys

Valtuutettu Jaakko Keto poistui kokouksesta pykälän ajaksi. Kedon tilalle kokoukseen saapui 1. varavaltuutettu Juha Kallio.

Kokouskäsittely

Tarkastuslautakunnan pj. Heikki Mäkinen käytti puheenvuoron ja esitteli arviointikertomuksen vuodelta 2024.

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen päätöksenteon jälkeen tauon ajaksi klo 19.11–19.31.

Valmistelija

Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kuvaus

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. (Kuntalaki 121 §)

Tarkastuslautakunta on pyytänyt kunnanhallituksen vastaukset 30.9.2025 mennessä arviointikertomuksessa esille tulleisiin asioihin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää antaa tarkastuslautakunnalle liitteenä olevan selvityksen ja tiedot toimenpiteistä, joihin on ryhdytty vuoden 2024 arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden osalta.

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus
Kunnanhallitus päättää palauttaa asian uudelleen valmisteluun.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Asia käsiteltiin § 235 jälkeen.

Valmistelija

  • Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus päätti 29.9.2025 § 243 palauttaa vuoden 2024 arviointikertomuksen vastineen uudelleen valmisteluun.

Vastinetta on tarkistettu toimialoittain.