Kuvaus
Laihian kunta on keskustellut tilan Riihimaa 399-416-14-60 omistajien kanssa alueen kaavoitusmahdollisuuksista, ja maanomistajat ovat toivoneet asemakaavoituksen käynnistämistä. Kaavoitettava alue sijaitsee Ratikyläntien länsipuolella sekä Asematien etelä- ja pohjoispuolella. Tavoitteena on saada alueelle liikerakentamisen mahdollistava asemakaava. Tila on pinta-alaltaan noin 3,7 ha ja se on tällä hetkellä viljelyskäytössä.
Asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen tarkoituksena on, että kunta ja maanomistaja sopivat sopimusalueen asemakaavoituksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Alueen kaavoituksen voidaan katsoa olevan merkittävä elinkeinopoliittinen hanke, minkä vuoksi kunta sitoutuu maksamaan kaavoituksen kustannukset.
Kaavaehdotuksen valmistuttua neuvotellaan tarvittaessa maanomistajan ja kunnan välillä maankäyttösopimus (AKL 91 b §). Maankäyttösopimus voidaan osapuolia sitovasti tehdä vasta sen jälkeen, kun kaavaluonnos tai -ehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. Sopimuksen tarkoituksena on, että kunta ja maanomistaja sopivat asemakaavaehdotuksen mukaisesta rakentamisesta ja muusta kaavan toteuttamisesta sopimusalueelle edellyttäen, että asemakaava saa lainvoiman. Maankäyttösopimuksissa ei voida kuitenkaan sitovasti sopia kaavojen sisällöstä.
Tarkoituksesta tehdä maankäyttösopimus on tiedotettava osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Jos tarkoitus tehdä maankäyttösopimus tulee esille vasta sen jälkeen, kun osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu, asiasta tulee kaavan laatimisen yhteydessä tiedottaa osallisten tiedonsaannin kannalta sopivalla tavalla.