Kunnanhallitus, kokous 19.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 177 Selvitys ja lausunto eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle

LAIDno-2022-392

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia pyytää Laihian kunnalta 18.7.2022 päivätyllä pyynnöllä selvitystä ja lausuntoa koskien Laihian kunnan menettelyä ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa liikaa perittyjen maksujen palauttamisessa aluehallintoviraston antaman päätöksen jälkeen.

Oheismateriaali: Selvitys- ja lausuntopyyntö, Selvitys ja lausunto (luonnos)

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta antaa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle selvityksen ja lausunnon oheismateriaalin mukaisena.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen siten muutettuna, että lausuntoluonnoksen kohdassa 2 olevasta lauseesta "Virheellinen määrittely oli aiheutunut palvelusetelin arvon määrittämisen ohjeen "erheellisestä" tulkinnasta." poistetaan sana "erheellisestä".

Merkitään, että jäsen Marja Vettenranta poistui kokouksesta esteellisenä (yleislausekejäävi), eikä esteellisenä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

Merkitään, että 1. vpj. Sauli Tuomela (yhteisöjäävi/Laihian Hyvinvointi Oy:n hallituksen jäsen) oli poistuneena kokouksesta, eikä esteellisenä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
Merkitään, että Tuomelan tilalla kokouksessa oli varajäsen Juha Haapaluoma.

Merkitään, että päätöksenteon jälkeen Vettenranta palasi kokoukseen.

Merkitään, että asia käsiteltiin § 173 jälkeen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi