Kunnanhallitus, kokous 19.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 174 Osayleiskaavoituksen käynnistämissopimus / Ilmatar Laihia Oy / Jokiperän alue

LAIDno-2022-342

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Kuntaan on saapunut 23.5.2022 päivätty kaavoitusaloite, jossa Ilmatar Laihia Oy (jatkossa "Ilmatar") esittää oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laadinnan aloittamista noin 2800 hehtaarin suuruiselle Jokiperän alueelle. Jokiperän alue sijaitsee pääosin Levanevan, Jokisalon, vt3:n ja Havintien sisäpuolisella alueella. Sutikassa sijaitsevat vapaa-ajan asunnot ja niiden lähiympäristö ovat aluerajauksen ulkopuolella. Alueelle on suunnitteilla maksimissaan noin 20 voimalan tuulivoimapuisto, jolloin tuulivoimapuiston kokonaiskapasiteetti voisi olla noin 140–200 megawattia. Hanke vaatii laajuutensa vuoksi oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laadinnan.

Ilmatar on joulukuusta 2021 lähtien käynyt keskustelua alueen maanomistajien kanssa. Maanomistajista on koottu neuvottelukunta, joka on neuvotellut Ilmattaren kanssa vuokrasopimuksen hankkeeseen liittyen. Valmiiksi allekirjoitetut ja postitse luvatut vuokrasopimukset kattavat tällä hetkellä alueen, jolle pystyisi asentamaan 14 tuulivoimalaa. Ilmatar jatkaa vuokrasopimusten laatimista alueen maanomistajien kanssa.

Kaavarajaus, voimaloiden sijoittelu ja kokonaismäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana. Hanke vaatii myös ympäristövaikutusten arviointiprosessin (YVA) sekä Jokiperän alueen osoittamisen Pohjanmaan maakuntakaavaan 2050, jota Pohjanmaan liitto on tällä hetkellä valmistelemassa. Valtaosa Jokiperän alueesta on sisällytetty mukaan Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan liittojen yhteisen tuulivoimaselvityksen jatkotarkasteltaviin kohteisiin.

Ilmatar esittää yleiskaavan ja ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttajaksi Swecoa, koska sama taho on valittu myös Seinäjoen puolelle toteutettavan hankkeen konsultiksi. Ilmatar tulee vastaamaan kaavoituksen kustannuksista erikseen tehtävän kaavoituksen käynnistämissopimuksen ehtojen mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta jatkaa yhteistyötä Ilmatar Laihia Oy:n kanssa ja laatii luonnoksen kaavoituksen käynnistämissopimukseksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Sauli Tuomela ja kunnanvaltuuston 1. vpj. Timo Kamila olivat poistuneena kokouksesta (intressijäävejä/maanomistajia alueella) eivätkä ottaneet osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Tuomela ja Kamila palasivat kokoukseen päätöksenteon jälkeen.

Valmistelija

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnan ja Ilmatar Laihia Oy:n kesken on nyt laadittu sopimusluonnos osayleiskaavan laatimisen käynnistämiseksi ja laatimiseksi. Alueen rajaus voi tarkentua kaavasuunnittelun edetessä.

Sopimuksen tarkoituksena on, että sopijapuolet sopivat sopimusalueen osayleiskaavoituksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä ehdoista. Osayleiskaava pyritään laatimaan siten, että sen perusteella voidaan myöntää rakennusluvat tuulivoimaloille MRL:n 77 a §:n mukaisesti. Sopijapuolet ovat tietoisia siitä, että käynnistyvä osayleiskaavoituksen valmistelu ei välttämättä johda kaavan hyväksymiseen.

Kaavoituskonsulttina toimii Sweco Infra & Rail Oy. Kunnalla on oikeus käyttää kaavoitusprosessin aikana tehtyjä selvityksiä muihin tarpeisiinsa, kunhan ne eivät palvele kilpailevaa tuulivoimatoimintaa.

Ilmatar Laihia Oy sitoutuu maksamaan hankkeen kaavoituskustannukset ja YVA-menettelyn kustannukset.
Laihian kunta perii kaavoituksen aikana postituksista ja kuulutuksista aiheutuvat kustannukset toteuman mukaisesti.
Lisäksi peritään kaavoitusmaksuna MRL 77 c §:n mukaisesti alustavan arvion mukaan 3.000 euroa (ALV 0 %) kaavoituksesta aiheutuvien henkilöstö- ja hallintokustannuksien kattamiseksi. Perittävä summa tarkentuu todellisen toteuman mukaisesti. Kaavoitusmaksu peritään kahdessa erässä siten, että 1. erä (1.500 euroa) peritään kaavoituksen tultua vireille ja 2. erä (tarkennettuna lopullisen toteuman mukaisesti) sen jälkeen, kun osayleiskaava on hyväksytty Laihian kunnanvaltuustossa. Ensimmäistä maksuerää ei palauteta, vaikka osayleiskaavan laadinta keskeytyisi tai kaavaa ei hyväksyttäisi.

Ilmatar Laihia Oy varaa itselleen oikeuden omasta pyynnöstään keskeyttää kaavoitushanke.

Molemmat sopimusalueet, Taaborinvuori ja Jokiperä, ovat laaditussa sopimusluonnoksessa samassa. Tässä asiakohdassa käsitellään Jokiperän alueen osuus.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää osaltaan hyväksyä Laihian kunnan ja Ilmatar Laihia Oy:n välisen osayleiskaavoituksen käynnistämissopimuksen / Jokiperän alue liitteen mukaisena.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että kunnanvaltuuston 1. vpj. Timo Kamila poistui kokouksesta estellisenä (intressijäävi/maanomistaja alueella), eikä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

Merkitään, että jäsen Sauli Tuomela oli poistuneena kokouksesta esteellisenä (intressijäävi/maanomistaja alueella), eikä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
Merkitään, että Tuomelan tilalla kokouksessa oli varajäsen Juha Haapaluoma.

Merkitään, että päätöksenteon jälkeen Kamila ja Tuomela palasivat kokoukseen ja Haapaluoma poistui kokouksesta.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00