Keskusvaalilautakunta, kokous 11.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Ulkomainonta / kuntavaalit 2021

LAIDno-2020-488

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Vuoden 2021 kuntavaalien ulkomainonta suositetaan aloitettavaksi niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräysvallassa, viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 31.3.2021 alkaen.

Mainonnan aloittamisen ajankohta, mainospaikka sekä vaalien ulkomainonnasta kunnassa vastaavien henkilöiden nimet ja yhteystiedot on syytä saattaa vaaleihin osallistuvien puolueiden, yhteislistojen ja valitsijayhdistysten tietoon.

Suomen Kuntaliitto on todennut yleiskirjeessään, ettei kunnalla ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisessä. Kunnallinen vaalimainoskäytäntö on perustunut kuntien keskusjärjestöjen suositukseen ja sitä on noudatettu 1970-luvulta lähtien. Perusteena suositukselle on aikanaan ollut vaalimainonnan yhdenmukaistamisen tarve, kaupunki- ja maisemakuvalliset syyt sekä ympäristön siisteys. Kunnallisesta vaalimainonnasta on muodostunut perinne, jolla voidaan katsoa olevan edelleen tiedotusarvoa. Vaalimainontaan liittyvät laillisuuskysymykset koskevat yleensä yhdenvertaisuusperiaatteen noudattamista eli tasapuolisuutta mainospaikkojen jaossa.

Kuntaliitto ei ole antanut suosituksia vaalipaikkojen maksullisuudesta. Kukin kunta ratkaisee paikallisista lähtökohdista vaalimainospaikkojen maksullisuuden. Laihian kunnassa mainosten asettamisesta kehikoihin ei ole peritty maksua.

Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle ja niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.

Mainoksen sijoittamiselle tarvitaan maanomistajan/-haltijan suostumus. Kunta ei voi määrätä muiden kuin omistuksessaan tai hallinnassaan olevien alueiden vaalimainontapaikoista. Jos kunnan vaalimainoskehikkoja sijoitetaan myös yksityisille alueille, on kunnan saatava omistajan tai haltijan suostumus kehikkojen sijoittamiseen.

Vuoden 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaalien kunnan luvanvaraisena mainospaikkana oli Kirkonseutu - Vanha tori, Kauppatie 8.

Tienvarsimainonnasta ja -ilmoittelusta säädetään maantielain (503/2005) 52 ja 52 a §:ssä. Vaalimainoksia ei koske ilmoitusvelvollisuus tienpitoviranomaisille. Vaalimainokset saa asettaa paikalleen aikaisintaan kuukautta ennen vaalipäivää ja ne on poistettava viikon kuluessa vaalipäivästä. Liikennevirasto ohjaa vaalimainontaa maanteiden varsilla ja asemakaava-alueiden ulkopuolella.

Vaalimainonnassa on lisäksi otettava huomioon järjestyslain (612/2003) 6 §:ssä ja tieliikennelain (729/2018) 73 §:ssä säädetyt kiellot. Yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavan häikäisevän tai harhauttavan valon taikka liikenteenohjauslaitetta muistuttavan tai muuten turvallisuutta vaarantavan mainoksen käyttäminen on kielletty.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että kuntavaalien ulkomainonta aloitetaan Suomen Kuntaliiton suosituksen mukaisesti 31.3.2021. Mainokset tulee poistaa vaalien jälkeen, viimeistään 25.4.2021 mennessä.

Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2021 kuntavaalien luvanvarainen mainospaikka on Kirkonseutu - Vanha tori, Kauppatie 8.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Keskusvaalilautakunta päättää merkitä kunnanhallituksen päätöksen kuntavaalien ulkomainonnasta tiedoksi.

Päätös

Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi