Keskusvaalilautakunta, kokous 11.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Vaalilautakuntien ja -toimikunnan asettaminen vuoden 2021 kuntavaaleja varten

LAIDno-2020-488

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Vuonna 2021 toimitetaan kuntavaalit, joiden varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 18.4.2021.

Vaaleissa sovelletaan vaalilain (714/1998) säännöksiä. Kunnan keskusvaalilautakuntana toimii vuosiksi 2017–2021 asetettu kunnan keskusvaalilautakunta. Vaalilain 14 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Kunnanhallitus saa tarvittaessa määrätä väliaikaisen varajäsenen, jos lautakunnan varajäsen on kuollut taikka estynyt tai esteellinen.

Kunnanvaltuusto on 19.6.2017 § 46 asettanut keskusvaalilautakunnan seuraavaan kokoonpanoon:
Varsinainen jäsen:
Ranta Jouko, pj. 
Toikka Anna-Liisa, vpj. 
Kinnari Kari
Koivisto Asko
Viianen Sirpa-Liisa

Varajäsenet asetetaan siinä järjestyksessä, kun tulevat varsinaisten jäsenten sijaan:
1. Latvala Arvo
2. Asikkala Liisa
3. Kinnari Pirjo
4. Latvala Katri
5. Halvars Raimo

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

  1. kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä  
  2. laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan.

Vaalilautakunnan jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla ehdokas. Hallintolain esteellisyysääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalilautakunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta; vaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia äänestäjän avustajana.

Vaalitoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä eivät voi olla ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Kelpoisuuteen vaikuttava ehdokkuus tarkoittaa ehdokkuutta missä tahansa kunnassa. Hallintolain esteellisyysääntelyä ei sovelleta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimitetty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä.

Jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Samoin tasa-arvolain vaatimuksena 40 %:n edustuksen tulee toteutua erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Kunnanvaltuusto on 15.6.2020 § 38 päättänyt kunnan äänestyalueet äänestyspaikkoineen seuraavasti:
1. Ylipää / Kylänpään koulu, Iippomäentie 2
2. Perälä / Perälän koulu, Wiikintie 1
3. Ratikylä / Laihian nuorisoseura, Iipposentie 3
4. Kirkonkylä / Kirkonkylän koulu, Rudontie 15.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää antaa valtuustoryhmille tehtäväksi tehdä ehdotus neljän äänestysalueen vaalilautakuntiin ja yhteen vaalitoimikuntaan valittavista jäsenistä ja varajäsenistä 8.1.2021 mennessä.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Valtuustoryhmiltä on saatu ehdotukset vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan valittavista jäsenistä ja varajäsenistä.

Oheismateriaali: Ehdotus vaalilautakuntien ja -toimikunnan kokoonpanosta

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää valita varsinaiset jäsenet ja varajäsenet neljän äänestysalueen vaalilautakuntaan ja yhteen vaalitoimikuntaan.

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti valita varsinaiset jäsenet ja varajäsenet neljän äänestysalueen vaalilautakuntaan ja yhteen vaalitoimikuntaan seuraavasti:

1. YLIPÄÄN ÄÄNESTYSALUE (Kylänpään koulu)
Paula Nurminen-Pohjola, pj
Virpi Koskenranta, vpj
Sari Laitala-Takala
Rami Saarinen
Pentti Viljanmaa

Varajäsenet:
1. Arja Laitala
2. Tero Alho
3. Mikko Myllymäki
4. Pentti Tuuri
5. Tuula Harju

2. PERÄLÄN ÄÄNESTYSALUE (Perälän koulu)
Aarne Helala, pj
Markku Koskela, vpj
Sonja Ilomäki
Eija Koski
Päivi Puska

Varajäsenet:
1. Katri Latvala
2. Hannu Uitto
3. Mari Lampinen-Tuomela
4. Mika Tuomas Syrjänen
5. Tapani Syrjälä

3. RATIKYLÄN ÄÄNESTYSALUE (Laihian Nuorisoseura)
Pasi Laakso, pj
Hannu Nieminen, vpj
Pirkko Marja-Liisa Harri
Pertti Kairivaara
Leena Koskiluhta

Varajäsenet:
1. Pirkko Salo (Miettylä)
2. Mari-Johanna Knuutti
3. Allan Lehtimäki
4. Kimmo Rahnasto
5. Juha Samuli Vainionpää

4. KIRKONKYLÄN ÄÄNESTYSALUE (Kirkonkylän koulu)
Seppo Kauppinen, pj
Pirkko Lapiolahti, vpj
Raimo Halvars
Laura Koskiniemi
Kaija Ranta

Varajäsenet:
1. Maria Somppi
2. Arja Fors
3. Veli Pekka Kallio
4. Arto Tuomisto
5. Virpi Torkko

VAALITOIMIKUNTA
Tapio Pohjanniemi, pj
Eira Hattula, vpj
Lasse Parhiala

Varajäsenet:
1. Helena Iso-Tuisku
2. Ilma Anna Heleena Kallio
3. Arvo Latvala

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Keskusvaalilautakunta päättää merkitä kunnanhallituksen päätöksen vaalilautakunnista ja -toimikunnasta tiedoksi.

Päätös

Keskusvaalilautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi