Keskusvaalilautakunta, kokous 11.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Keskusvaalilautakunnan sihteerin erillispalkkion vahvistaminen

LAIDno-2020-488

Valmistelija

  • Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Se päättää muiden kuin sen kokouksiin tässä laissa tarkoitettujen tehtäviensä vuoksi osallistumaan oikeutettujen henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissaan. (Vaalilaki 14 §)

Keskusvaalilautakunta on kokouksissaan kutsunut sihteeriksi hallintokoordinaattori Maria Katajamäen (4.1.2018 § 3) ja sihteerin sijaiseksi Satu Tuurihalmen (21.2.2019 § 4). Keskusvaalilautakunnan sihteerin sijaisen nimeämisellä varmistetaan, että keskusvaalilautakunnan määräaikaiset kokoukset voidaan pitää.

Keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtäviä ei voida pitää kenenkään viranhaltijan varsinaisina virkatehtävinä. Näin ollen on syytä päättää keskusvaalilautakunnan sihteerille suoritettavasta erillispalkkiosta. Vuoden 2017 kuntavaalien yhteydessä keskusvaalilautakunta päätti sihteerin ja avustavan työntekijän erillispalkkioksi 2.700 euroa ja vuoden 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaalien yhteydessä 2.200 euroa per vaali. Kokouspalkkiota, ilta- ja sunnuntaiylityökorvauksia ei maksettu. Lisäksi keskusvaalilautakunta päätti, että sihteeri ja avustavat työntekijät voivat sopia keskenään palkkion jaosta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jouko Ranta, jouko.ranta@laihia.fi

Keskusvaalilautakunta päättää keskusvaalilautakunnan sihteerille maksettavasta erillispalkkiosta.

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti vahvistaa sihteerin ja avustavan henkilökunnan erillispalkkioksi 2.700 euroa.

Merkitään, että Maria Katajamäki oli esteellisenä (osallisuusjäävi) poistuneena kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00