Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 3.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Koulukuljetusopas 2021 - / oikaisuvaatimus

LAIDno-2018-626

Valmistelija

  • Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnalle on saapunut 21.12.2020 oikaisuvaatimus lautakunnan 2.12.2020 tekemään päätökseen § 107 "Koulukuljetusopas 2021-". Päätöksessä lautakunta hyväksyi päivitetyn koulukuljetusoppaan, joka tulee voimaan 7.6.2021. Laihian kunnan hallintosäännön (§ 58 A) mukaan sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää esiopetuksen kuljetusten ja koululaiskuljetusten yleisperiaatteista.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä asianosainen sekä kunnan jäsen. Kunnallisessa oikaisuvaatimuksessa edellytetään, että oikaisuvaatimuksessa ilmoitetaan mihin päätökseen haetaan oikaisua ja millaista oikaisua vaaditaan sekä millä perusteilla sitä vaaditaan. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ko. oikaisuvaatimus on tehty määräajassa.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä sekä laillisuus- että tarkoituksenmukaisuusperusteella. Laillisuusperusteilla tarkoitetaan tilannetta, jossa päätös on tapahtunut joko virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Siltä osin kuin erimielisyys päätöksestä ei koske tosiseikkoja tai oikeusnormien soveltamista, kysymys voi olla tarkoituksenmukaisuudesta. Sen arvioinnissa on kyse siitä, millä tavoin tietty toimenpide palvelee hallinnon tavoitteita.

Oikaisuvaatimus voidaan hylätä, jos päätöksessä ei todeta laillisuusvirheitä. Jos oikaisuvaatimus hyväksytään laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella, alkuperäinen päätös joko kumotaan tai sen tilalle tehdään uusi päätös.

Oikaisuvaatimuksen keskeinen sisältö

Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan tekemä päätös koulukuljetusoppaan hyväksymisestä on lainvastainen. Oikaisuvaatimuksen tekijä viittaa oppaan lauseeseen kappaleessa 3.4. Petoeläimet: ” Petoeläinten aiheuttaman vaaran vuoksi maksettavien saattoavustusten myöntämisessä noudatetaan seuraavia periaatteita: … Petoeläimen aiheuttaman vaaran vuoksi ei myönnetä oikeutta esiopetus- tai koululaiskuljetukseen.”.

Hyväksytyssä koulukuljetusoppaassa määritellään petoeläimistä kokonaisuudessaan seuraavaa (kappale 3.4.):

Petoeläinten aiheuttaman vaaran takia voidaan oppilaan saattamisesta/kuljettamisesta ajoneuvon tai linja-auton reitille maksaa perusopetuslain mukainen riittävä avustus pääsääntöisesti 1.11. alkaen koulujen hiihtolomaan asti. Erityisen syrjäisellä alueella tai muusta perustellusta syystä voidaan avustus maksaa myös muuna ajankohtana. Edellytyksenä on, että petoeläinvaara on asiantuntijan taholta todettu. Avustukset maksetaan toteutuneiden matkojen mukaisesti huoltajien laskuttaman ajopäiväkirjan perusteella matkalta, jonka oppilas on saatettavana/kuljetuksessa. Petoeläinten aiheuttaman vaaran vuoksi maksettavien saattoavustusten myöntämisessä noudatetaan seuraavia periaatteita:

  • petoeläinten esiintyminen alueella selvitetään ennen avustuksen myöntämistä riistanhoitoyhdistyksen tai muun asiantuntijatahon lausunnolla 
  • avustus myönnetään hakemuksen perusteella korkeintaan lukuvuodeksi kerrallaan
  • avustusta ei myönnetä silloin, kun kuljettava matka sijoittuu ainoastaan kyläalueille ja/tai valaistuille tieosuuksille, ellei perusteltua syytä muuhun ole
  • avustuksen myöntämisestä päättää sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja. -Saattoavustus maksetaan kilometrikorvauksena ja se on kunnallisen yleisen virka- ja työehtoehtosopimuksen mukainen oman auton käyttökorvaus. 
  • petoeläimen aiheuttaman vaaran vuoksi ei myönnetä oikeutta esiopetus- tai koululaiskuljetukseen. 

 

Perusopetuslaissa (32§) määritellään, missä tilanteissa ja kenelle koulukuljetus on järjestettävä. Kunnalla on velvollisuus järjestää oppivelvollisuusikäisille esi- ja perusopetuksen oppilaille maksuton koulukuljetus, jos koulumatka on pidempi kuin viisi kilometriä. Perusopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus.

Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että koulukuljetusten järjestäminen on kunnan tehtävä. Perusopetuslain muodostaman velvoitteen lisäksi kunnat myöntävät kuljetuksia oman harkintansa mukaan. Kuntakohtaisista maksuttoman koulukuljetuksen perusteista päätetään erikseen esimerkiksi kunnan koulukuljetusoppaassa. Laihian kunnassa kuljetukset myönnetään perusopetuslain ja sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan hyväksymien periaatepäätösten mukaisesti. Nämä periaatepäätökset sisältyvät lautakunnan hyväksymään koulukuljetusoppaaseen.

Oikaisuvaatimus on esillä kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen, koska lautakunnan päätöksessä koulukuljetusoppaasta (2.12.2020 § 107) ei todeta laillisuusvirhettä. Oikaisuvaatimuksessa viitattu kohta koulukuljetusoppaassa ei ole perusopetuslain vastainen.

Päätös

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Ritva Lämpsä poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi), eikä esteellisenä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Lämpsä palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen. 


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen.

Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa valituksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituksessa on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (Hallintoprosessilaki 32 §).

 

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa ennen valitusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että ne on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen, yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus

PL 204, 65101 Vaasa

s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi

telekopio 029 5642 760

 

Valituksen maksullisuus

Hallinto-oikeus voi tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

 

Lisätietoja kunnallisvalituksesta:

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi