Perusturvalautakunta, kokous 10.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 99 Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen

Kuvaus

Kuntalain 140 § mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa,​ jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus-​ tai valitusajan päättyessä.

Kunnan jäsenen ja 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,​ kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anneli Riski, vt. johtava sosiaalityöntekijä, anneli.riski@laihia.fi

Perusturvalautakunta päättää,​ että kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan Laihian kunnan kotisivuilla 23.12.2020.

Päätös

Perusturvalautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.48.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi