Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 16.6.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 70 Yhtenäiskoulu / apulaisrehtorien työnkuvat

LAIDno-2020-337

Valmistelija

  • Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Aikaisempi käsittely

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta 16.5.2018 § 63 Yhtenäiskoulu ja työnkuvat

LAIDno-2018-111

Valmistelija
Markus Hyytinen, sivistys- ja vapaa- ajanjohtaja markus.hyytinen@laihia.fi

Laihian kunnassa on toiminut 1.8.2015 alkaen yhtenäiskoulu perusopetuksessa.
Yhtenäiskoulu on organisoitu johtavan rehtorin ja kahden apulaisrehtorin - malliin.
Lisäksi jokaisella koululla on vararehtorinsa ja erityisesti Hulmilla, Isossakylässä ja
Kylänpäässä vararehtoreilla on erilainen rooli verrattuna muihin vararehtoreihin.


Oheismateriaalina: Keväällä 2015 tehty hallinnollisten tehtävien jako Laihian
yhtenäiskoulussa.


Kahden vuoden aikana on tehty pieniä muutoksia hallinnollisten tehtävien jakoon.
Lisäksi on tukitoimena perustettu toimistosihteerin määräaikainen toimi 31.12.2018
loppuun saakka.


Oheismateriaalina: Selvitys apulaisrehtorien työnkuvista 1.8.2018 alkaen.


Päätösehdotus
Esittelijä: Markus Hyytinen
Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää merkitä apulaisrehtorien työnkuvat
tiedoksi 1.8.2018 alkaen ja päättää, että Hulmin yksikkö siirtyy apulaisrehtori Sanna
Schöningin alaisuuteen 1.8.2018 alkaen.


Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus
Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää merkitä apulaisrehtorien työnkuvat
tiedoksi 1.8.2018 alkaen ja päättää, että Hulmin yksikkö siirtyy apulaisrehtori Sanna
Schöningin alaisuuteen 1.8.2018 alkaen kahden lukuvuoden ajaksi. Tilannetta
tarkastellaan 2018- 2019 lukuvuoden päättyessä uudelleen.


Päätös
Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän
ehdotuksen.

_________________________________________________________________

 

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta 16.6.2020 § 70

Yhtenäiskoulun apulaisrehtoreiden hallinnoimista yksiköistä on käyty keskusteluja yhtenäiskoulun johtoryhmässä (virkarehtorit ja sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja) kevään 2020 aikana. Keskustelujen pohjalta yhtenäiskoulun johtoryhmä esittää, että viimeiset kaksi lukuvuotta voimassa olleella hallintomallilla (apulaisrehtoreiden hallinnoimat yksiköt) jatkettaisiin myös seuraavat kaksi lukuvuotta. Apulaisrehtori Aki Timo hallinnoisi Rauhalan ja Kirkonkylän yksiköitä. Apulaisrehtori Sanna Schöning hallinnoisi Hulmin, Isokylän, Kylänpään ja Perälän yksiköitä. Apulaisrehtoreiden osalta hallintomallin tilannetta tarkastellaan 2021 - 2022 lukuvuoden päättyessä uudelleen. Rehtoreiden työnkuvia tarkastellaan jatkuvana prosessina.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä apulaisrehtoreiden hallinnoimat yhtenäiskoulun yksiköt esityksen mukaan.

Päätös

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi