Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 4.2.2020

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 7 Esiopetus lv 2020 - 2021

LAIDno-2020-117

Valmistelija

  • Maija Kajaala, varhaiskasvatuksen johtaja, maija.kajaala@laihia.fi

Kuvaus

Perusopetuslain 6 §:n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti ja liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Esiopetusta järjestettäessä tulee lisäksi ottaa huomioon, että esiopetukseen osallistujilla on mahdollisuus käyttää varhaiskasvatuksen palveluita.

Laihian kunnan hallintosäännön § 56 mukaan varhaiskasvatuksen johtaja päättää lapsen ottamisesta tai siirtämisestä esiopetukseen ja varhaiskasvatukseen sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan hyväksymien perusteiden mukaisesti.            

Kunta osoittaa oppivelvollisille ja muille perusopetuslaissa tarkoitettua opetusta saavalle em. perusteen mukaisen lähikoulun tai muun soveltuvan paikan, jossa annetaan lain mukaista opetusta sellaisella oppilaan kielellä, jolla kunta on velvollinen opetusta järjestämään. Esiopetusta saavalle oppilaalle voidaan opetuksen järjestämispaikaksi osoittaa myös vastaavat edellytykset täyttävä laissa tarkoitettu varhaiskasvatuspaikka tai muu soveltuva esiopetuspaikka.

Mikäli huoltaja esittää lapsensa esiopetuspaikaksi muun kuin kunnan osoittaman järjestämispaikan, hänen tulee esittää siitä anomus varhaiskasvatuksen johtajalle, joka päättää ns. toissijaisesta esiopetuksen järjestämispaikasta. Mikäli lapsi sijoitetaan muuhun kuin kunnan osoittamaan esiopetuksen järjestämispaikkaan, vastaa huoltaja mahdollisesta lapsen kuljetuksesta.

Isonkylän ja Perälän kouluilla esiopetuslapsilla on mahdollisuus osallistua koululla järjestettävään leikkitoimintaan.

Esiopetukseen osallistuvalla lapsella on mahdollisuus koulukuljetukseen sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunnan hyväksymien perusteiden mukaisesti. Yli 3 km:n matka kotoa esiopetuspaikkaan on maksuton ja alle 3 km:n matkalta laskutetaan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan mukaisesti.

Väestörekisteritietojen mukaan 2014 syntyneitä lapsia on 125, jolloin lv 2020-2021 tarvitaan edelleen 6 esiopetusryhmää. Lv:sta 2021-2022 esiopetukseen tulevien lasten määrä vähenee siten, että (tämän hetkisen tiedon mukaan) vuosina 2015 ja 2016 on syntynyt 95 lasta/v , 2017 on syntynyt 97 lasta, 2018 on syntynyt 62 lasta ja 2019 on syntynyt 68 lasta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää hyväksyä esiopetuspaikat lv. 2020 - 2021 seuraavasti:

- Isonkylän koulun esiopetusryhmä

- Perälän koulun esiopetusryhmä

- Rauhalan koulun 2 esiopetusryhmää

- Vallinmäen päiväkodin esiopetusryhmä

- Hulmin päiväkodin esiopetusryhmä

Sijoituksissa tulee huomioida lapsen tarve esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen ja kuljetukseen.

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta tarkentaa järjestämispaikat uudestaan tarvittaessa sen jälkeen, kun esiopetukseen ilmoittautuminen on tapahtunut. Ryhmät voidaan perustaa mikäli aloittavia esiopetuksen lapsia on vähintään yhdeksän.

Päätös

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että varhaiskasvatuksen johtaja Maija Kajaala saapui kokoukseen asiantuntijaksi ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00