Kunnanvaltuusto, kokous 8.12.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 96 Talousarvio 2026, taloussuunnitelma 2027–2029 ja investointisuunnitelma 2026–2028

LAIDno-2025-200

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Timo Perälä, talouspäällikkö, timo.perala@laihia.fi

Kuvaus

Tilinpäätös 2024 on alijäämäinen siten, että kumulatiiviseksi alijäämäksi muodostuu 30 856 euroa. Talousarvion seuraavat kaksi vuotta ovat myös alijäämäisiä, joten kumulatiivinen alijäämä asettaa vaatimuksia tulevien vuosien taloudelle. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talouden tasapainottamiseksi toimenpideohjelman vuosille 2024–2027. Talousarvio 2025, taloussuunnitelma ja investointisuunnitelma 2026–2027 ovat laadittu ao. toimenpideohjelman pohjalta. Talouden tasapainottaminen edellyttää toimenpideohjelman päivittämistä ja lisätoimenpiteitä vuoden 2025 aikana.

Alueelle suunnitellut energiainvestoinnit ovat siirtyneet vuodella eteenpäin. TE-palvelu-uudistuksessa kuntien rahoitusvastuu työttömyysetuuksista laajeni merkittävästi. Kunnan verotulojen arvioidaan kasvavan ja samoin ennakoivissa laskelmissa on nousua valtionosuuksissa. Asukasluvun lasku on tasaantunut ja on tällä hetkellä 7 657 (+1). Kuntaan ollaan rakentamassa uutta yritystilaa ja asuintalo- sekä teollisuustontteja on tulossa lisää.

Kunnan suurin toimintakulu on henkilöstömenot, joka on Laihialla 62 % kuluista. Pakollisia kuluja on 22 % ja muita kuluja on 16 %. Tuo 16 % kuluista on ainoa, josta voidaan leikata ilman isoja rakenteellisia muutoksia. Mutta siihen kuuluvat kaikki liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, teiden kunnossapito, yleiset alueet, kaikki tuet jne. Vähentäminen tai leikkaaminen niistä on hankalaa.

Talousarvion laatimista varten tarvitaan linjauksia alijäämän kattamiseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää antaa linjaukset talouden tasapainottamisen toimenpideohjelman päivittämiseksi ja muista ratkaisuista talousarvion laatimista varten.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Asiantuntijoiksi kokoukseen saapuivat sivistysjohtaja Markku Laukkonen, tekninen johtaja Jari Mansikka-aho, hallinto- ja henkilöstöjohtaja Kaija Metsänranta ja talouspäällikkö Timo Perälä.

Valmistelija

Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kuvaus

Tilinpäätös 2024 oli alijäämäinen siten, että kumulatiiviseksi alijäämäksi muodostui 30 856 euroa. Vuoden 2025 tulos tulee olemaan myös alijäämäinen, joten kumulatiivinen alijäämä tulee kasvamaan. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talouden tasapainottamiseksi toimenpideohjelman vuosille 2024–2027. Tasapainotussuunnitelmaa on täydennetty syksyn 2025 aikana. Talousarvio 2026, taloussuunnitelma ja investointisuunnitelma 2027–2028 on laadittu tasapainotussuunnitelman pohjalta.

Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa viimeistään vuoden 2029 aikana. Kattaminen tullaan toteuttamaan osana taloussuunnitelmaa. Säästöjä ja lisätuloja haetaan toimenpideohjelman keinojen lisäksi vuosina 2027–2029 henkilöstökulujen, palvelujen oston ja avustusten leikkaamisella sekä maksujen korottamisella. Toimilla tavoitellaan 2,8 miljoonan euron yhteisvaikutusta.

Palkat tulevat nousemaan 9,6 % ajalla 1.6.2025–1.2.2028. Kunnan suurin toimintameno on henkilöstökulut, jotka ovat Laihialla 61 % toimintakuluista.

Vuonna 2026 on arvioitu saatavan toimintatuottoja 3,79 miljoonaa euroa, verotuloja 20,47 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia 4,31 miljoonaa euroa. Toimintakulut ovat 26,82 miljoonaa euroa ja toimintakate on -23,03 miljoonaa euroa. Vuosikatteeksi muodostuu 1,22 miljoonaa euroa. Poistoja on 2,17 miljoonaa euroa, joten tilikauden alijäämäksi muodostuu 0,95 miljoonaa euroa.

Investoinnit ovat vuonna 2026 noin 1,64 miljoonaa euroa, vuonna 2027 noin 1,78 miljoonaa euroa ja vuonna 2028 noin 2,26 miljoonaa euroa.

Yhteistyötoimikunta käsittelee talousarvioesitystä 2.12.2025.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy vuoden 2026 talousarvion, vuosien 2027–2029 taloussuunnitelman sekä investointisuunnitelman 2026–2028 liitteen mukaisena.
  2. oikeuttaa talouspäällikön tekemään talousarviokirjaan mahdollisia teknisiä korjauksia.

 

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus

 Kunnanhallitus päättää palauttaa asian uudelleen valmisteluun.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Asiantuntijaksi kokoukseen saapuivat sivistysjohtaja Markku Laukkonen ja tekninen johtaja Anu Muurimäki.

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen asian käsittelyn aikana tauon ajaksi klo 18.03–18.16.
Hallinto- ja henkilöstöjohtaja Tommi Suvisalmi oli poistuneena kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 18.16–18.20.

Valmistelija

Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus päätti 24.11.2025 § 280 palauttaa talousarvion 2026 uudelleen valmisteluun.

Talousarvioon on korjattu sisäisen laskutuksen tietoja, päivitetty tehtäväaluekohtaisia toiminta-ajatuksia ja tavoitteita sekä tehty teknisiä korjauksia.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy vuoden 2026 talousarvion, vuosien 2027–2029 taloussuunnitelman sekä investointisuunnitelman 2026–2028 liitteen mukaisena.
  2. oikeuttaa talouspäällikön tekemään talousarviokirjaan mahdollisia teknisiä korjauksia.

Päätös

  1. Päätettiin ehdottaa kunnanvaltuustolle, että vuoden 2026 talousarvio, vuosien 2027–2029 taloussuunnitelma sekä investointisuunnitelma 2026–2028 hyväksytään liitteen 2 mukaisena.
  2. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Talousarviokirjaan tehtiin pieniä tekstitarkennuksia sekä korjauksia sisäisiin vuokriin.Talousarvio 2026, taloussuunnitelma 2027–2029 sekä investointisuunnitelma 2026–2028 hyväksyttiin kokouksessa esiin tulleiden tarkennusten mukaisena ja lisätään liitteeksi 2.

Asiantuntijaksi kokoukseen saapuivat tekninen johtaja Anu Muurimäki ja talouspäällikkö Timo Perälä.

Jäsen Maaria Perälä oli poistuneena kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 19.40–19.42.

Kuvaus

Tilinpäätös 2024 oli alijäämäinen siten, että kumulatiiviseksi alijäämäksi muodostui 30 856 euroa. Vuoden 2025 tulos tulee olemaan myös alijäämäinen, joten kumulatiivinen alijäämä tulee kasvamaan. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt talouden tasapainottamiseksi toimenpideohjelman vuosille 2024–2027. Tasapainotussuunnitelmaa on täydennetty syksyn 2025 aikana. Talousarvio 2026, taloussuunnitelma ja investointisuunnitelma 2027–2028 on laadittu tasapainotussuunnitelman pohjalta.

Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa viimeistään vuoden 2029 aikana. Kattaminen tullaan toteuttamaan osana taloussuunnitelmaa. Säästöjä ja lisätuloja haetaan toimenpideohjelman keinojen lisäksi vuosina 2027–2029 henkilöstökulujen, palvelujen oston ja avustusten leikkaamisella sekä maksujen korottamisella. Toimilla tavoitellaan 2,8 miljoonan euron yhteisvaikutusta.

Palkat tulevat nousemaan 9,6 % ajalla 1.6.2025–1.2.2028. Kunnan suurin toimintameno on henkilöstökulut, jotka ovat Laihialla 61 % toimintakuluista.

Vuonna 2026 on arvioitu saatavan toimintatuottoja 3,80 miljoonaa euroa, verotuloja 20,47 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia 4,31 miljoonaa euroa. Toimintakulut ovat 26,82 miljoonaa euroa ja toimintakate on -23,02 miljoonaa euroa. Vuosikatteeksi muodostuu 1,23 miljoonaa euroa. Poistoja on 2,17 miljoonaa euroa. Tilikauden alijäämäksi muodostuu 0,94 miljoonaa euroa.

Investoinnit ovat vuonna 2026 noin 2,17 miljoonaa euroa, vuonna 2027 noin 1,70 miljoonaa euroa ja vuonna 2028 noin 1,60 miljoonaa euroa.

Kunnanhallitus on käsitellyt talousarviota kokouksissaan 24.11.2025 § 280 ja 1.12.2025 § 297 ja päättänyt ehdottaa kunnanvaltuustolle sen hyväksymistä. Yhteistyötoimikunta käsitteli talousarvioesityksen kokouksessaan 2.12.2025. 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että vuoden 2026 talousarvio, vuosien 2027–2029 taloussuunnitelma sekä investointisuunnitelma 2026–2028 hyväksytään liitteen mukaisena.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti kokouksessa tehdyllä lisäyksellä.

Talousarviokirja teknisine korjauksineen vaihdetaan pöytäkirjan liitteeksi.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja ehdotti käsittelyjärjestykseksi seuraavaa:
Ennen talousarvion yksityiskohtaista käsittelyä kunnanjohtaja, talouspäällikkö ja kunnanhallituksen pj. käyttävät puheenvuorot. Tämän jälkeen pidetään ryhmäpuheenvuorot ryhmien suuruuden mukaisessa järjestyksessä, käydään yleiskeskustelu ja kunnanvaltuuston pj. käyttää puheenvuoron. Puheenvuorojen jälkeen siirrytään yksityiskohtaiseen käsittelyyn.
Puheenjohtajan ehdotus käsittelyjärjestykseksi hyväksyttiin.

Kunnanjohtaja Jari Rantala ja talouspäällikkö Timo Perälä käyttivät puheenvuorot.

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen tauon ajaksi klo 19.04–19.09.

Kunnanhallituksen pj. Teemu Knuutti käytti puheenvuoron.

Keskusta-KD -valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Hanna Lähdesmäki.
Laihian Kokoomus -valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Jaakko Keto.
Laihian Demarit -valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Jonna Lemmetti.
Vasemmisto/Vihreät -valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Raimo O Kinnari.
Laihian Perussuomalaiset -valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Esa Kannelmaa.

Puheenjohtaja avasi yleiskeskustelun. Valtuutetut Sauli Tuomela, Maaria Perälä, Erkki Aro ja Harry Back käyttivät puheenvuorot.
Kunnanvaltuuston pj. Antti Tuomela käytti puheenvuoron.

Julistettuaan yleiskeskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että tämän jälkeen siirrytään yksityiskohtaiseen käsittelyyn.

Yksityiskohtaisen käsittelyn aikana ei tehty muutosehdotuksia talousarvioon.

Puheenjohtaja tiedusteli valtuutetuilta voidaanko päätökseen tehdä seuraava lisäys:
Valtuutetaan kunnanjohtaja ja talouspäällikkö tekemään mahdollisia teknisiä korjauksia talousarviokirjaan.

Koska pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut, puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston hyväksyneen ehdotetun lisäyksen.

Yksityiskohtaisen käsittelyn päätyttyä puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston hyväksyneen vuoden 2026 talousarvion sekä taloussuunnitelman 2027–2029 ja investointisuunnitelman 2026–2028. Kunnanjohtaja ja talouspäällikkö valtuutettiin tekemään talousarviokirjaan mahdollisia teknisiä korjauksia, jotka tuodaan tiedoksi kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
- kunnan jäsen

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valistusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Valitusviranomaisen yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus
postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa
käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs, 65100 Vaasa
s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi
telekopio 029 5642 760

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa, osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

Lisätiedot ja asiakirjapyynnöt

Lisätietoja kunnallisvalituksesta ja päätöstä koskevia asiakirjoja voi pyytää Laihian kunnan kirjaamosta.

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi