Tekninen lautakunta, kokous 12.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 50 Jätehuollon perusmaksun ALV muutos 2024

LAIDno-2019-383

Valmistelija

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Hallitus on päättänyt kehysriihessä nostaa yleistä arvonlisäveroa 24 %:sta 25,5 %:iin. Hallituksen esityksen mukaan muutos astuisi voimaan 1.9.2024. Lakia ei toistaiseksi ole hyväksytty eduskunnassa, joten muutokset siihen ovat edelleen mahdollisia. Perusmaksun muodostuminen pitää uudelleenarvioida ALV-muutoksen takia. Tämä muutos aiheuttaa myös muutoksen perusmaksujen (entinen Eko-maksu) laskutuksen rytmissä tämän vuoden laskutusten osalta.

Perusmaksut ovat 31.8.2024 saakka ALV 24 % piirissä ja 1.9. alkaen 25,5 % piirissä. Tämä tarkoittaa laskutuksen katkoa tuossa kohtaa. Lisäksi perusmaksu on tällä hetkellä arvonlisäveron sisältävä. Taksat tulee jatkossa ehdottomasti tehdä muodossa hinta + laskutushetkellä voimassa oleva ALV. Taksan muodon muutos helpottaa mahdollisten tulevien verokantojen muutosten huomioimisen.

1.9.2024 jälkeen laskutettavien laskujen osalta arvonlisäverokanta määräytyy toimitusajankohdan mukaan, eli ennen 1.9.2024 koskevan perusmaksun ja käsittelymaksun arvonlisäverokanta on 24 % ja tämän jälkeistä aikaa koskevien maksujen verokanta on 25,5 %. Mikäli samalla laskulla laskutetaan sekä ennen että jälkeen veromuutoksen ajankohdan, käytetään tällöin uutta 25,5 %:n verokantaa.

Tämän vuoden osalta olisi selkeintä laskuttaa vanhan rytmin mukaisesti 30.6.2024 saakka vanhoilla taksoilla ja elokuussa 1.7.–31.12.2024 kunnanhallituksen 29.1.2024 päättämillä taksoilla. Samalla saadaan muutetuksi perusmaksujen laskutusjasko kalenterivuoden mukaisiin jaksoihin. Tällainen laskutuksen jakaminen on myös kiinteistöjen omistajille parempi tapa, kuin yksi 1,5 vuoden perusmaksu kerralla. Jätelaskulla arvolisäverokanta määräytyy samoin perustein sekä perusmaksulle että jätteidenkäsittelymaksulle.

Ennen 1.9.2024 laskutettavilla laskuilla käytetään ainoastaan 24 %:n verokantaa, vaikka se koskisi 1.9.2024 tai sen jälkeen tapahtunutta jätehuoltoa.

Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 29.1.2024 jätehuollon uudet perusmaksut (ekomaksut) vuodelle 2024 seuraavasti (alv 24 %):

  • yksi asukas 45 e/vuosi (36,29 €, alv 0%)
  • kaksi asukasta 68 e/vuosi (54,84 €, alv 0%)
  • kolme asukasta tai enemmän 85 e/vuosi (68,55 €, alv 0%)
  • kerros- ja rivitalot 61 e/vuosi/asunto (49,19 €, alv 0%)
  • vapaa-ajan asunnot 35 e/vuosi (28,23 €, alv 0%)

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Tekninen lautakunta päättää, että:

  1. jätehuollon perusmaksut muutetaan muotoon hinta (alv 0 %) + laskutushetkellä voimassa oleva ALV.
  2. vuonna 2024 laskutetaan vanhan rytmin mukaisesti 30.6.2024 saakka vanhoilla taksoilla ja elokuussa 1.7.–31.12.2024 kunnanhallituksen 29.1.2024 päättämillä taksoilla.
  3. muutetaan perusmaksujen laskutusjakso kalenterivuoden 1.1.–31.12. mukaisiin jaksoihin.

 

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus

Tekninen lautakunta päättää, että:

  1. jätehuollon perusmaksut muutetaan muotoon hinta (alv 0 %) + laskutushetkellä voimassa oleva ALV.
  2. vuonna 2024 laskutetaan vanhoilla taksoilla 1.7.2023–31.12.2024 välinen aika.
  3. muutetaan perusmaksujen laskutusjakso kalenterivuoden 1.1.–31.12. mukaisiin jaksoihin vuodesta 2025 alkaen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00