Tekninen lautakunta, kokous 12.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Päätös velvoitteen asettamiseksi / 399-405-67-0

LAIDno-2022-494

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Kuvaus

Teknisen lautakunnan tietoon on saatettu, että kiinteistöllä 399-405-67-0 varastoidaan rakennusjätettä ja erinäistä romua piha-alueella ympäristöä rumentavalla tavalla. Tämän johdosta Laihian kunnan ympäristöjaos on käynyt 26.10.2022 katselmoimassa kiinteistön tilanteen ja todennut, että varastointi ei täytä sille asetettuja vaatimuksia.

Maankäyttö- ja rakennuslain 169 §:n mukaan varastointi ulkosalla on järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muulta yleiseltä kulkuväylältä tai alueelta näkyvää maisemaa taikka häiritse ympäröivää asutusta. Asemakaava-alueella ei aluetta saa käyttää häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumentavaan varastointiin taikka pitkäaikaiseen tai laajaan tavaroiden ulkosäilytykseen, jollei asemakaavasta muuta johdu.

Jätelain 72 §:n mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa (roskaamiskielto).

Tarkastuskertomus 26.10.2022 tämän pöytäkirjan oheismateriaalina.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Tekninen lautakunta kehottaa kiinteistön omistajaa:

  1. poistamaan asuinrakennuksen etelä- ja länsipuolelle varastoidun erinäisen tavaran ja metalliromun
  2. poistamaan kiinteistön pohjoispuolelle varastoidun rakennus- /puujätteen
  3. purkamaan luvattomat rakennelmat
  4. järjestämään varastointi maankäyttö- ja rakennuslain sekä jätelain mukaisesti.

 

Toimenpiteet tulee olla tehtynä 15.1.2023 mennessä.

Mikäli annettua korjauskehotusta ei noudateta ja lainvastainen menettely jatkuu, määräyksen noudattamisen tehosteeksi voidaan asettaa uhkasakkolain (1113/1990) mukainen sakon uhka tai uhka, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Kuvaus

Teknisen lautakunnan 9.11.2022 pitämän kokouksen pöytäkirjan tarkastus on viivästynyt sovitusta määräajasta. Hyvän hallintotavan mukaisesti asianosaiselle tulee varata riittävä aika kehotettujen toimenpiteiden hoitamiseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Tekninen lautakunta ottaa asian uudelleen käsiteltäväksi ja päättää, että toimenpiteiden suorittamiselle annettua määräaikaa jatketaan 30.4.2023 saakka.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Kuvaus

Tekninen lautakunta on kehottanut kiinteistön 399-405-67-0 omistajaa saattamaan pihapiiri sellaiseen kuntoon, että se täyttää maankäyttö- ja rakennuslain sekä jätelain asettamat vaatimukset.

Lautakunta on katselmuskierroksellaan 10.5.2023 todennut, että pihapiiriä ei ole kehotuksesta huolimatta saatettu asianmukaiseen kuntoon.

Oheismateriaalina katselmuskertomus 10.5.2023.

Päätösehdotus

Esittelijä

Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Tekninen lautakunta katsoo selvitetyksi, että kehotuksesta huolimatta kiinteistön omistaja ei ole toiminut edellytetyllä tavalla. Maankäyttö- ja rakennuslain 169 §:n sekä jätelain 72 §:n rikkomuksien johdosta lautakunta harkitsee velvoittavansa kiinteistön omistajaa uhkasakkolain (1113/2000) mukaisen sakon uhalla kehotettuihin toimenpiteisiin.

Asettamisvaiheen kuuleminen:

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen varaa kiinteistön omistajille tilaisuuden tulla kuulluksi harkittujen velvoitteiden sekä niiden tehosteeksi mahdollisesti asetettavan sakon uhan johdosta sekä antaa kirjallinen selitys asian ratkaisemiseen vaikuttavista tekijöistä.

Erityisesti pyydetään antamaan selitys, mikä estää edellytettyjen toimenpiteiden toteuttamista ja mihin toimiin on ryhdytty tilanteen korjaamiseksi.

Mahdollinen selitys liitteineen pyydetään toimittamaan Laihian kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle (os. Laihiantie 50, 66400 Laihia) 1.8.2023 mennessä. Määräajan noudattamatta jättäminen ei estä asian käsittelyä.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

  • Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Kuvaus

Kiinteistön omistaja ei ole antanut pyydettyä selvitystä määräaikaan mennessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi

Tekninen lautakunta päättää seuraavaa:

Tekninen lautakunta katsoo selvitetyksi, että kiinteistön omistaja ei ole noudattanut lautakunnan 9.11.2022 § 55 kehottamia toimenpiteitä, eikä ole antanut lautakunnalle selvitystä asian ratkaisemiseen vaikuttavista tekijöistä. Tämän perusteella tekninen lautakunta katsoo oikeaksi maankäyttö- ja rakennuslain 169 §:n sekä uhkasakkolain 6,7, 8 ja 9 §:n perusteella velvoittaa kiinteistön omistajan sakon uhalla lautakunnan kehottamiin toimenpiteisiin.

Tekninen lautakunta määrää kiinteistön omistajalle seuraavat kolme päävelvoitetta noudatettavaksi:

  1. poistamaan asuinrakennuksen etelä- ja länsipuolelle varastoidun erinäisen tavaran ja metalliromun
  2. poistamaan kiinteistön pohjoispuolelle varastoidun rakennus- /puujätteen
  3. purkamaan luvattomat rakennelmat

 

Kunkin päävelvoitteen tehosteeksi asetetaan kolmen sadan (300) euron erillinen uhkasakko.

Asianosaiselle asetetut velvoitteet tulee olla täytettynä 1.5.2025 mennessä.

Ilmoitusvelvollisuus:

Jos edellä mainittu omaisuus tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on tässä päätöksessä mainitusta velvoitteesta ja uhasta ilmoitettava luovutuksensaajalle ottamalla luovutusasiakirjaan sitä koskeva maininta tai muutoin todisteellisesti. Lisäksi velvoitetun on ilmoitettava uhan asettaneelle viranomaiselle luovutuksen saajan nimi ja osoite.

Tekninen lautakunta ilmoittaa tästä päätöksestä uhkasakkolain 19 §:n edellyttämällä tavalla kiinnityksistä pidettävään rekisteriin, jotta kiinteistöä koskevasta velvoitteesta ja sen tehosteeksi annetusta uhasta tehtäisiin merkintä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

kiinteistön omistaja, maanmittauslaitos

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Valituksen voi tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Jos asiakirja on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä asianomaisen suostumuksella, tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Jos päätös annetaan tiedoksi todisteellisena tiedoksiantona, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

 

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituksessa on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (Hallintoprosessilaki 32 §).

 

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa ennen valitusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että ne on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

Valitusviranomainen, yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus

PL 204, 65101 Vaasa

s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi

telekopio 029 5642 760

Valituksen maksullisuus

Hallinto-oikeus voi tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

 

Lisätietoja hallintovalituksesta sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi