Kunnanhallitus, kokous 29.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Tilinpäätös 2023

LAIDno-2024-104

Valmistelija

  • Jukka Giren, talousjohtaja, jukka.giren@laihia.fi

Kuvaus

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

Tilinpäätöksen valmistuminen on viivästynyt, mutta aikaa tilintarkastukseen ja tarkastuslautakunnan käsittelyyn pitäisi olla riittävästi, jotta valtuustolla on mahdollisuus käsitellä tilinpäätös kesäkuun kokouksessa.

Kunnan alkuperäinen talousarvio vuodelle 2023 oli 678 000 euroa ylijäämäinen. Talousarviota tarkistettiin vuoden lopulla, jolloin toimintakate kasvoi 170 000 eurolla. Myös verotuloja, valtionosuuksia ja korkokuluja tarkistettiin. Arvio tilikauden ylijäämästä säilyi kuitenkin samana kuin alkuperäisessä talousarviossa.

Muutokset taloudessa edelliseen vuoteen olivat merkittäviä toteutuneen sote-uudistuksen vuoksi ja monelta osin vuoden 2023 luvut eivät ole suoraan verrannollisia vuoden 2022 lukuihin.

Ulkoiset toimintatuotot säilyvät suunnilleen edellisen vuoden tasolla. Toimintakulut laskivat sote-menojen poistuttua 55,2 %. Henkilöstömenoissa kasvua oli 3,2 %. 

Sote-uudistuksen myötä kuntien tuloveroprosentteja vuodelle 2023 laskettiin 12,64 prosenttiyksikköä. Verotuloja kertyi yhteensä 18 911 801 euroa mikä ylitti alkuperäisen talousarvion noin 762 000 eurolla. Verotuloihin sisältyy aikaisemmilta vuosilta tilitettyjä verotuloja, jotka tilitetään sen hetkisten veroprosenttien mukaisesti. Nämä, ns. verohännät, kasvattivat omalta osaltaan vuoden 2023 verotuloja selvästi.

Valtionosuuksia kertyi 5 678 663,00 euroa. Korkojen nousu näkyi rahoituskulujen selvänä kasvuna.

Vuosikate oli 2 898 671,46 euroa. Poistot olivat 2 192 139,57 euroa ja nettoinvestoinnit 1 737 128,12 euroa. Tilikauden lopullinen toteuma oli 706 531,89 euroa ylijäämäinen. Tilinpäätöksen jälkeen kunnan kumulatiivinen ylijäämä taseessa on 2 386 412,46 euroa.

Kunnan lainamäärä vuoden 2023 lopussa oli 27 391 675,16 euroa eli noin 3 566 euroa asukasta kohden. Vuotta aiemmin lainaa oli 3 473 euroa asukasta kohden.

Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan Laihian kunnan asukasluku oli vuoden 2023 lopussa 7 682. Vähennystä edellisestä vuodesta on 135 henkilöä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen sekä jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.
  2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan arvioinnin jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
  3. esittää, että tilikauden ylijäämä 706 531,89 euroa kirjataan taseen yli-/alijäämätilille.
  4. oikeuttaa talouspäällikön ja kunnanjohtajan tekemään tilinpäätösasiakirjaan mahdollisia teknisiä korjauksia.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen päätöksenteon jälkeen tauon ajaksi klo 18.56–19.10.

Kokouskäsittely

Jäsenet Raimo O Kinnari ja Timo Riiki saapuivat kokoukseen asian käsittelyn aikana.
Jäsen Timo Riiki oli poistuneena kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 18.30–18.32.

Asiantuntijoiksi kokoukseen saapuivat talousjohtaja Jukka Girén, hallinto- ja henkilöstöjohtaja Kaija Metsänranta ja tekninen johtaja Jari Mansikka-aho.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi