Kunnanhallitus, kokous 11.9.2023

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 157 Jäsenten nimeäminen Laihian Virastokeskus hankkeen ohjausryhmään

LAIDno-2023-416

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Pääosin kunnan omistama Koy Laihian Virastokeskus on selvitystensä pohjalta todennut, että virastokeskus-rakennukseen täytyy tehdä lähiaikoina mittavat investoinnit. Tämän selvityksen perusteella investointien taso on niin suuri, että on perustellumpaa purkaa nykyinen rakennus ja rakentaa uudet ajanmukaiset tilat kunnan toiminnoille.

Yhteistyössä Kokkolan Halpa-Halli Oy:n kanssa on aloitettu tonttien kaavoitus, jonka tavoitteena on mahdollistaa vierekkäisten tonttien tehokkaampi käyttö. Kaavoituksen on tarkoitus valmistua kuluvan vuoden lopulla. Kaavan valmistumisen myötä myös Halpa-Hallilla on suunnitelma rakentaa kaavoitetulle tontille uusi liikerakennus.

Tarvittavien taustavalmisteluiden etenemisen myötä on tullut ajankohtaiseksi perustaa hankkeelle ohjausryhmä. Ohjausryhmä toimii nimensä mukaisesti hanketta ohjaavana elimenä, jolle hankkeen projektipäällikkö valmistelee ohjausta ja linjauksia tarvitsevat asiat.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  • nimetä kunnan osalta ohjausryhmän jäseniksi

- teknisen lautakunnan puheenjohtajan,
- konserni- ja elinvoimajaoston puheenjohtajan,
- teknisen johtajan ja
- maanmittausinsinöörin.

  • todeta, että Koy Laihian Virastokeskus ja Kokkolan Halpa-Halli Oy nimeävät ryhmään omat edustajansa.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi