Kuvaus
EPV Aurinkovoima Oy on jättänyt Laihian kunnan tekniselle lautakunnalle osoitetun 27.12.2022 päivätyn suunnittelutarveratkaisuhakemuksen (MRL 16 §, 137 §) aurinkoenergian tuotantoalueen rakentamiseen kiinteistöillä Suometsä 399-404-3-67, Karhunpesä 399-411-1-84, Suometsä 399-404-4-79, Vaihtomaa II 399-402-3-95, Viianen 399-404-1-109, Iljananmäki 399-404-1-71, Pihtikanto 399-404-2-80 ja Takaneva 399-404-2-57. Suunniteltu alue sijaitsee Kaakimonnevalla, noin 13 kilometriä Laihian taajamasta lounaaseen. Hankealueelle suunnitellaan sijoitettavaksi aurinkopaneeleita noin 120 hehtaarin alueelle. Suunnittelualue on tällä hetkellä pääosin avohakattua metsätalousaluetta.
Aiottu rakennuspaikka on katsottava suunnittelutarvealueeksi muun muassa sen laajuuden vuoksi. Lisäksi rakentaminen vaatii kulkuyhteyden ja kytkennän sähköverkkoon, mitkä ovat osaltaan suunnittelutarveratkaisussa tarkasteltavia asioita.
MRL:n 137 §:n mukaisesti suunnittelutarveratkaisun edellytykset
Rakentaminen:
1) ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta; ja
3) on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista.
Rakentaminen ei myöskään saa johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Oheismateriaali:
- Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta hankkeessa Dnro EPOELY/1185/2023
- Suunnittelutarveratkaisuhakemus
- Liite 1. Hankesuunnitelma
- Liite 2. Piirustukset
- 1-1 Sijainti
- 2-1 Hankealue ja kiinteistörajat
- 3-1 Ympäristökartta
- 11-1A Asemakartta
- 11-1B Asemakartta ilmakuvalla
- Liite 3. Sijoittelukuvat
- Liite 4. Sähkönsiirtoasiat
- Liite 5. Maakuntakaava
- Liite 6. Kiinteistörekisteri
- Liite 7. Lainhuutotodistukset
- Liite 8. Rasitustodistukset
Muistutukset ja lausunnot
- Metsähallitus
- Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry ja Kyrön Seudun Luonnonsuojeluyhdistys ry
- Yksityishenkilön tekemä muistutus hakemuksesta
- ELY-keskuksen lausunto hakemuksesta Dnro EPOELY/459/2023
- EPV Aurinkovoima Oy:n vastine muistutuksiin ja lausuntoihin
- Pohjanmaan pelastuslaitoksen lausunto
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Mikko Kivelä, rakennustarkastaja, mikko.kivela@laihia.fi
Tekninen lautakunta päättää myöntää haetun luvan seuraavin edellytyksin:
1. Hankealueen vesien johtamisesta ja -käsittelystä tulee laatia suunnitelma. Suunnittelussa tulee huomioida, ettei alueen hulevesistä aiheudu haittaa alapuolisille vesistöille tai kiinteistöille.
2. Hankealueen ojituksista ja ojien laskusuuntien muutoksista tulee laatia ojitusilmoitus ELY-keskukselle (vesilaki 5 luku 6 §), johon tulee sisällyttää tarvittavat suunnitelmat ja vesiensuojelutoimet.
3. Happamien sulfaattimaiden mahdollinen esiintyminen alueella tulee varmistaa. Kaivuumassat tulee tarvittaessa kalkita.
4. Rakennuslupavaiheessa hakijan tulee esittää ajantasaiset tiedot direktiivilajien osalta ja tarpeen mukaan turvata niiden elinolot.
Lautakunta toteaa, että edellä mainittujen ehtojen mukaan rakentamisen erityiset edellytykset suunnittelutarvealueella toteutuvat MRL 137 §:n mukaisesti.
Lupa on voimassa kaksi (2) vuotta päätöksen antopäivästä (30.8.2023) lukien.
Ennen minkäänlaista rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä hakijan on saatava rakennusvalvontaviranomaiselta rakennuslupa.
Päätös
Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.