Henkilöstöjaosto, kokous 22.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Henkilöstökertomus 2022

LAIDno-2017-405

Valmistelija

  • Kaija Metsänranta, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, kaija.metsanranta@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnan vakituisen henkilöstön määrä 31.12.2022 oli 368, josta vakinaisen henkilöstön osuus oli 273 (74,2 %) ja määräaikaisten osuus 95 (25,8%). Henkilöstön kokonaismäärä väheni 65 henkilöllä vuoteen 2021 verrattuna. Pohjanmaan hyvinvointialue aloitti vapaaehtoisesti toimintansa 1.1.2022, jonne sote-henkilöstö siirtyi liikkeenluovutuksella Laihian kunnan palveluksesta.

Määräaikaisen henkilöstön määrä kasvoi 23 henkilöllä verrattuna vuoteen 2021. Määräaikaisten virka- / työsuhteiden perusteena olivat mm. yhtenäiskoulun selvitys, hankkeet ja varhaiskasvatuksessa lisätyövoiman tarve. Lisäksi määräaikaisia virka- / työsuhteisia oli erilaisissa sijaisuuksissa mm. opintovapaan, osa-aikaisuuden ja terveysperusteisten poissaolojen sijaisuuksissa.

Koko henkilöstön keski-ikä oli 45 vuotta (v. 2021: 46,61 vuotta). Eläkkeelle jäi toimintavuonna yhteensä 13 henkilöä (KVTEL ja VEL). Eläkkeelle siirtyvien keski-ikä oli 64 vuotta.

Terveysperusteisia poissaolopäiviä oli yhteensä 4 630 kalenteripäivää. Ne vähenivät 859 kalenteripäivää verrattuna vuoteen 2021. Pitkät yli 30 päivän terveysperusteiset poissaolot vähenivät huomattavasti, kun vastaavasti alle 9 päivän poissaolot lisääntyivät vuoteen 2021 verrattuna. Lyhyiden terveysperuisteisten poissaolojen syynä oli infektiot ja etenkin covid 19 aiheuttamat poissaolot.

Henkilöstökertomuksessa on myös työsuojelupäällikön yhteenveto toimintavuoden tapahtumista työsuojelun osalta.

Laihian kunnan henkilöstömenot laskivat vuoteen 2021 verrattuna ollen 15 144 856 €. Palkkamenot vähenivät noin 10 prosenttia, vaikka toimintavuonna oli 2,5 prosentin palkankorotus. Palkkamenojen laskuun vaikutti sote-henkilöstön siirtyminen Pohjanmaan hyvinvointialueelle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kaija Metsänranta, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, kaija.metsanranta@laihia.fi

Henkilöstöjaosto hyväksyy omalta osaltaan henkilöstökertomuksen 2022.

Päätös

Henkilöstöjaosto hyväksyi omalta osaltaan henkilöstökertomuksen 2022.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi