Kunnanhallitus, kokous 15.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 91 Laihian perusopetuksen hallinnollinen rakenne

LAIDno-2023-205

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnanhallitus on päättänyt (20.2.2023 § 27 / LAIDno-2021-655), että sivistyspalvelut yhdessä sivistyslautakunnan kanssa velvoitetaan tekemään yhtenäiskoulun kehittämisen mukaisen selvityksen rinnalle 30.4.2023 mennessä selvitys siitä, miten peruskoulun johtamisjärjestelmä organisoidaan, mikäli nykyinen hallintomalli puretaan ja mitkä ovat tällöin sen vaikutukset henkilöstöön ja toimintaan.

Sivistysjohtaja on 17.3.2023 toteuttanut suunnittelupäivän yhtenäiskoulun jokaisen yksikön rehtoreiden ja vararehtoreiden kanssa. Suunnittelupäivän aikana haettiin ratkaisua siihen, miten varmistetaan tuleville rehtoreille ja koulunjohtajille riittävä hallinnollinen työaika siten, että jokaisessa yksikössä on itsenäisesti päätöksiä tekevä esihenkilö läsnä joka päivä, mikäli nykyinen hallintomalli puretaan. Hallinnon kannalta keskeistä on rehtoreiden vastuu- ja kehittämistehtävien organisointi. Laihian perusopetuksessa on tällä hetkellä kolme virkarehtoria (johtava rehtori + kaksi apulaisrehtoria) sekä jokaisen yksikön vararehtorit. Myös tulevassa hallintomallissa tulee olla riittävä määrä virkarehtoreita ja vararehtoreita.

Suunnittelupäivän aikana laadittiin kaksi vaihtoehtoista mallia perusopetuksen hallinnon järjestämiseksi yhtenäiskoulun mahdollisen purkamisen jälkeen. Malleja on käsitelty yhdessä sivistyslautakunnan kanssa iltakoulussa 12.4.2023. Yhtenäiskoulun mahdollinen purkaminen ei ole viranhaltijoiden irtisanomisen peruste, joten nykyiset virkarehtorit tulee huomioida myös tulevassa hallintomallissa. Tällä hetkellä perusopetuksessa on virassa kaksi apulaisrehtoria sekä vt. johtava rehtori. Virassa oleville rehtoreille löytyy vastaava tehtävä molemmista suunnitelluista hallintomalleista. 

Uudessa hallintomallissa A sivistysjohtajan alaisuudessa toimisi opetuspäällikkö, joka olisi myös perusopetuksen tehtäväaluejohtaja ja kaikkien rehtoreiden ja koulunjohtajien esihenkilö. Opetuspäällikkö vastaisi kaikista aiemmista rehtoreiden erityisvastuu- ja kehittämistehtävistä ja siten selkeyttäisi rehtoreiden ja koulunjohtajien arkityötä. Sivistysjohtajan alaisuudessa toimiva opetuspäällikkö voisi myös tarvittaessa sijaistaa sivistysjohtajaa ja toisi siten tähänkin toimintaan varmuutta nykyistä enemmän. Opetuspäällikölle voidaan osoittaa myös joitain koulunjohtajien hallinnollisia tehtäviä ja siten helpotettaisiin myös heidän työtään. Koulunjohtajat ovat kuitenkin merkittävästi kiinni koulun opetustoiminnassa ja siten heille ei voida lisätä kaikkia virkarehtorin tehtäviä.  Virkarehtorit sijoittuisivat Kirkonkylän kouluun sekä yläkouluun ja he toimisivat oman henkilöstönsä lähiesihenkilönä. Kaikissa muissa kouluissa olisi toiminnasta vastaava koulunjohtaja (OVTES Osio B Liite 1 § 8). Uusia perustettavia virkoja tässä mallissa ovat opetuspäällikön virka sekä toinen perusopetuksen rehtorin virka. Yksi rehtorin virka kunnassa on jo olemassa, mutta se on tällä hetkellä käyttämättömänä. Nykyisen apulaisrehtoreiden virat voitaisiin lakkauttaa. 

Uudessa hallintomallissa B sivistysjohtajan alaisuudessa toimisi kolme perusopetuksen rehtoria, joiden alkusijoituspaikkana olisi yläkoulu, Kirkonkylän sekä Perälän tai Rauhalan koulut. Perälän (tai Rauhalan) koulun rehtori toimisi myös pienempien koulujen koulunjohtajien esihenkilönä. Yläkoululla ja Kirkonkylän koululla tarvitaan todennäköisesti myös hallinnollisen työn jakamiseen vararehtori. Muissa kouluissa vararehtori voisi olla nimen mukaisesti rehtorin varahenkilö. Kehittämis- ja vastuutehtävät jakautuisivat virkarehtoreille. Tässä mallissa ei ole varsinaista perusopetuksen tehtäväaluejohtajaa ja siten nämä tehtävät jäisivät mahdollisesti sivistysjohtajalle. Tehtäväaluejohtajan rooli voidaan myös nimetä yhdelle virkarehtoreista tai se voi olla myös virkarehtoreilla kiertävä tehtävä esim. kahden lukuvuoden välein. Apulaisrehtoreiden virat voitaisiin lakkauttaa ja uusia perusopetuksen rehtorin virkoja tulisi perustaa kaksi yhden jo olemassa olevan lisäksi. Tämä malli lisää jonkin verran sivistysjohtajan vastuuta kolmen virkarehtorin lähiesihenkilöasemassa.

Molemmat mallit vaativat kunnan hallintosäännön päivittämistä uusien virkanimikkeiden myötä. Koulujen henkilöstön (opettajat, ohjaajat, avustajat) suuntaan malleilla ei ole merkittävää eroa nykyseen järjestelmään verrattuna. Parannusta nykyiseen tulisi todennäköisesti siten, että lähiesihenkilö olisi kaikissa kouluissa helpommin tavoitettavissa. "Kyläkoulujen" (Hulmi, Kylänpää, Isokylä) nykyiset vararehtorit ovat lupautuneet jatkamaan koulunjohtajina, mutta muiden koulujen osalta tilanne vaatii vielä selvittelyä.

Talouden kannalta kolmen virkarehtorin malli B olisi kustannuksiltaan suunnilleen nykyisen järjestelmän kanssa samalla tasolla. Malli A lisäisi kustannuksia vuodessa n. 25 000 €, koska opetuspäällikön palkka on korkeampi kuin rehtorin palkka ja tässä mallissa koulunjohtajia olisi yksi enemmän kuin mallissa B. Molemmissa malleissa lisää kustannuksia tulee mm. koulunjohtajien tehtäväkohtaisista palkoista. Laskelmat ovat arvioita ja tarkkoja lukuja on vaikea määritellä. Lopulliseen kustannukseen vaikuttaa mm. rehtoreiden ja koulunjohtajien uudet tehtävävaativuudet sekä koulunjohtajien mahdolliset ylituntien lukumäärät, joita ei vielä tässä vaiheessa voida tietää.     

Oheismateriaali: Perusopetuksen hallinto itsenäisinä kouluina, Oppilasennuste 2022, Koulujen kommentteja malleihin A ja B sekä Yläkoulun lausunto suunnitelmiin perusopetuksen johtamisjärjestelyistä

Päätösehdotus

Esittelijä

Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle liitteen mallia A perusopetuksen hallintomalliksi, mikäli Laihian hallinnollinen yhtenäiskoulu päätetään purkaa. 

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Kuvaus

Laihian kunnanvaltuusto on 5.3.2015 § 24 päättänyt, että Laihian perusopetuksessa siirrytään yhtenäiskoulun hallintomalliin 1.8.2015 alkaen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää

  1. purkaa Laihian perusopetuksen yhtenäiskoulun hallintomallin,
  2. että uudeksi hallintomalliksi tulee sivistyslautakunnan ehdottama hallintomalli A liitteen mukaisena.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi