Kunnanvaltuusto, kokous 13.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 14 Toimivallan siirtopäätökset

LAIDno-2017-224

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Toimielin voi siirtää sille määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen. (Hallintosääntö § 55)

Valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on tässä tai muussa laissa olevan säännöksen mukaan päätettävä.
Valtuusto voi hallintosäännössä antaa kunnan muulle 1 momentissa tarkoitetulle viranomaiselle oikeuden siirtää sille siirrettyä toimivaltaa edelleen. Näin siirrettyä toimivaltaa ei voida enää siirtää edelleen.
Toimivalta sellaisessa asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä, voidaan siirtää vain toimielimelle. (Kuntalaki 91 §)

Toimivallan siirtämispäätöksistä pidetään ajan tasalla olevaa luetteloa hallinto-osastolla. Luettelo annetaan tiedoksi kunnanvaltuustolle vuosittain.

Voimassa olevat toimivallan siirtopäätökset:
Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta on 10.6.2021 § 53 päättänyt antaa viranhaltijoille toimivallan tarvittaessa perustaa uuden osaston päiväkoti Veturiin.

Tekninen lautakunta on 12.1.2022 § 3 päättänyt, että katuinsinööri voi päättää hyötykäyttöaseman tarkemmat aukiolopäivien muutosajankohdat sääolojen mukaan.

Sivistyslautakunta on 21.9.2022 § 75 päättänyt hankintarajat lautakunnan alaisille viran- ja toimenhaltijoille valtuustokaudelle 2021–2025: sivistysjohtaja/ei maksimirajaa laskujen hyväksymisessä, varhaiskasvatuksen johtaja/maks. 5 000 e, perhepäivähoidon ohjaaja/maks. 3 000 e, päiväkodin johtaja/maks. 3 000 e, perusopetuksen johtava rehtori/maks. 5 000 e, apulaisrehtori/maks. 3 000 e, lukion rehtori/maks. 5 000 e, ruokapalveluesimies/maks. 3 000 e ja ryhmäperhepäivähoidon esihenkilö/maks. 3 000 e.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee toimivallan siirtopäätökset tiedoksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee toimivallan siirtopäätökset tiedoksi.

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi