Kunnanhallitus, kokous 23.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohjeet

LAIDno-2023-87

Valmistelija

  • Jukka Giren, talousjohtaja, jukka.giren@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2022 § 64 vuoden 2023 talousarvion.

Talousarvion täytäntöönpanoa varten on hallintokunnille tarpeen antaa lisäohjeita.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää antaa hallintokunnille vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet liitteen mukaisena.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että varajäsen Piia Eerola poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa. Hänen tilalle kokoukseen saapui jäsen Tiina Friman.

Merkitään, että kunnanvaltuuston pj. Janne Laine oli poistuneena kokouksesta klo 18.51–18.52 asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.

Merkitään, että talousjohtaja Jukka Girén saapui kokoukseen asiantuntijaksi § 4–8 ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi