Kunnanhallitus, kokous 28.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 72 Kirjelmä Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän hallitukselle vastattavaksi

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän toiminnan alkutaival on odotetustikin ollut haastava. Laihian kunnassa on käyty runsaasti keskusteluita alkaneen toiminnan vaikutuksista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaistemme työhön ja sen myötä kuntalaisten palveluihin. Lukuisten yhteydenottojen ja keskusteluiden myötä kunnan ns. SoTe-työryhmä on keskustellut keskeisimmistä ongelmista kuntayhtymän johtajan kanssa 15.3.2022. Keskustelussa todettiin, että kuntayhtymän johtaja selvittää organisaatiossaan erityisesti keskeisimmin esiin nousseiden osalta ratkaisumalleja.

Kunnanhallituksen asettama työryhmä päätti myös, että kunnanhallitus pyytää kuntayhtymän hallitukselta vastauksia merkittävimpiin esiin nousseisiin ongelmiin. Lisäksi halutaan, että kuntayhtymän hallitus ottaa huomioon liitteessä esitetyt asiat kuntayhtymän toimintaa tarkasteltaessa ja kehittäessä. Tänä vuonna on erittäin tärkeää saada organisaatio kokonaisvaltaisesti toimivaksi ympäri Pohjanmaan aloittavaa hyvinvointialuetta varten.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää lähettää kirjelmän ja liitteenä olevat kysymykset Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän hallitukselle vastattavaksi mahdollisimman pian.

Päätös

Kunnanhallitus päätti keskeyttää kokouksensa klo 17.39.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti jatkaa asialistalla olevien asioiden (§ 70–76) käsittelyä 29.3.2022 klo 17.00 pidettävässä tämän kokouksen jatkokokouksessa. Kokoukseen ei lähetetä erillistä kutsua.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi