Kunnanvaltuusto, kokous 30.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Määräraha / Perälän koulun liikuntasalin korjaustyöt

LAIDno-2021-404

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Tekninen lautakunta, 09.06.2021, § 50

Valmistelija / lisätiedot: Masa Hiipakka, masa.hiipakka@laihia.fi, kiinteistöpäällikkö

Perälän koulun liikuntasalin nykyinen puulattia on investointisuunnitelmassa esitetty muutettavaksi joustokumilattiaksi suunnitelmavuonna 2022. Rakenne on nykyisenä rakenteena ns. riskirakenne, jossa lattian alla oleva eristevilla on suoraan kosteutta johtavan betonin päällä. Ulkopuolisen salaojituksen ja patolevyjen uusimisen jälkeen vuonna 2016, ei ulkopuolelta ole tullut enää kosteusrasitusta sisäpuolelle, mutta liikuntasalin lattian puurakenteet ovat aiemmin vaurioituneet siten, että liikuntasalissa on koettu oireilua sisäilmasta.

Vuonna 2014 tehdyssä automaatiolaitteiden pitkän tähtäimen suunnitelmassa, on todettu, että liikuntasalin ilmanvaihtokoneen automaatin yksikkösäätimet ja rakennusautomaatio on saneerattava välittömästi. Yksikkösäätimet ovat hajonneet talvella 2021 ja tuloilman lämpötilaa ei ole enää pystytty automaattisesti säätää, mikä on johtanut siihen, että salin lämpötila on noussut, jolloin ilman laatu on heikentynyt, ja tämä on aiheuttanut oireilua liikuntasalissa.

Näiden puutteiden johdosta Laihian kunnan koulujen sisäilmatyöryhmä päätti kokouksessaan 6.5.2021, että oireilun vuoksi remontti tulee aikaistaa ja toteuttaa kesällä 2021. Sisäilmatyöryhmä esittää, että tekninen lautakunta päättää remontin tarvitseman lisämäärärahan hakemisesta. Lattian uusimisen kustannusarvio on 65.000 € ja IV-koneen 8.000 €.

Oheismateriaali: Kustannusarvio korjaustöistä.

Ehdotus
Esittelijä: Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle lisättäväksi vuodelle 2021 investointilisämäärärahaa 75.000 € Perälän koulun liikuntasalin korjaustöihin.

Päätös
Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

_________________________________________________________

Kunnanhallitus, 23.08.2021, § 132
Oheismateriaali: Remontin kustannusarvio

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto myöntää teknisen lautakunnan vuoden 2021 talousarvion investointiosaan 75.000 euron määrärahan Perälän koulun liikuntasalin korjaustöihin.

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että määräraha katetaan lainarahoituksella.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Kuvaus

Oheismateriaali: Remontin kustannusarvio

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto myöntää teknisen lautakunnan vuoden 2021 talousarvion investointiosaan 75.000 euron määrärahan Perälän koulun liikuntasalin korjaustöihin.

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle, että määräraha katetaan lainarahoituksella.

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
- kunnan jäsen

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valistusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
- päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. 

Valituksessa on ilmoitettava:

- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeuden käyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Vaasan hallinto-oikeudelle.

Valitusviranomaisen yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus
postiosoite: PL 204, 65101 Vaasa
käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 4. krs, 65100 Vaasa
s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi
telekopio 029 5642 760

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa, osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

Lisätiedot ja asiakirjapyynnöt

Lisätietoja kunnallisvalituksesta ja päätöstä koskevia asiakirjoja voi pyytää Laihian kunnan kirjaamosta.

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi