Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta, kokous 7.4.2021

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 29 Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestämispaikat

LAIDno-2021-234

Valmistelija

  • Maija Kajaala, varhaiskasvatuksen johtaja, maija.kajaala@laihia.fi

Kuvaus

Hoivatilat Oyj:ltä on vuokrattuna yhden päiväkotiosaston (Päiväkoti Vetuti) tilat Jarrumiehentieltä ajalle 1.1. - 30.6.2021. Arvio varhaiskasvatuksen tilatarpeesta on joulukuussa ollut, että tilat tarvitaan vain kesään 2021 saakka. Hoivatilat Oyj:n kanssa olisi kuitenkin perusteltua jatkaa olemassa olevan ryhmän vuokrasopimusta 1.7.2021 alkaen. Nykyinen ryhmä on toiminut hyvin, henkilöstö on tyytyväinen tiloihin eikä vanhemmilta ole tullut minkäänlaisia moitteita. Ryhmässä on 7 alle 3 -vuotiasta lasta, joiden sijoittaminen muihin ryhmiin on haasteellista, koska esim. ryhmäperhepäivähoidon yksiköissä on jo ennestään paljon alle 3 -vuotiaita.

Lisäksi Hoivatilat Oyj:ltä tulisi vuokrata toinen osasto 1.8.2021 alkaen pääsääntöisesti esiopetusikäisten ryhmäksi. Esiopetusikäisten lasten määrä on kasvanut 15 lapsella vuoden takaisesta arviosta. Loppuvuodesta 2020 maaliskuuhun 2021 kuntaan on tullut paljon muuttajia.Tällä hetkellä esiopetukseen menevien lasten määrä on 110, joten esiopetukseen tarvitaan tarvitaan edelleen 6 ryhmää.

Tammikuussa 2021 Opetushallitus on ilmoittanut, että Laihian kunta on valikoitunut 5 -vuotiaiden maksuttoman esiopetuksen kokeilukunnaksi, jolloin osa vapautuvista paikoista jää 5 -vuotiaiden käytettäväksi. Näin ollen paikkoja ei olisikaan vapautumassa sitä määrää, mitä joulukuulla arvioitiin.

Päiväkoti Veturissa olemassa oleva ryhmä toimisi samalla tavalla kuin nykyäänkin, jossa olisi n.1 - 5 -vuotiaita lapsia ja toisessa ryhmässä esiopetukseen osallistuvia lapsia sekä 3 - 5 -vuotiaita lapsia, pääsääntöisesti Aseman seudulla asuville lapsille, mutta myös muille.

Jatkossa tulisi myös tarkasteltavaksi ryhmäperhepäivän yksiköiden lakkauttaminen tarpeen mukaan, mikäli päiväkodeissa on tilaa. Päiväkoti Veturi on uusi toimintaan suunniteltu rakennus ja piha on toimiva. Lisäksi yksiköt, joissa toimii usempi ryhmä, ei ole niin haavoittuva henkilöstön suhteen kuin yksistään toimivat pienet ryhmät. Sijaisten rekrytointi on ollut haastavaa, joka on kuormittanut henkilöstöä varsinkin pienissä yksiköissä.

Hoivatilat Oyj:n kanssa on neuvoteltu toisenkin osaston vuokraamisesta.

Hallintosäännön mukaan Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta päättää esiopetuksen ja lasten varhaiskasvatuksen järjestämispaikoista  (58 § A kohta 9).

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sami Kiukkonen, sivistys- ja vapaa-ajanjohtaja, sami.kiukkonen@laihia.fi

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyy varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestämispaikoiksi Hoivatilat Oyj:ltä vuokrattavat kahden päiväkotiosaston ryhmätilat edellä mainitun esityksen mukaisesti.

Päätös

Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että varhaiskasvatuksen johtaja Maija Kajaala saapui kokoukseen asiantuntijaksi ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa. 


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo
postiosoite: PL 13, 66401 Laihia
käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00