Kunnanvaltuusto, kokous 22.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Luettelo valtuustoaloitteista

LAIDno-2017-226

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Aloitteen käsittely
Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista on loppuun käsitelty. (Hallintosääntö 151 §)

Vuosi Yhteensä Kesken
2012 5 1
2017 5 2
2018 4 1
2019 5 1
2020 8 5

Aikaisemmilta vuosilta ei ole käsittelemättömiä valtuustoaloitteita.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee liitteenä olevan luettelon valtuustoaloitteista tiedoksi.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus ehdottaa yksimielisesti kunnanvaltuustolle,​ että kunnanvaltuusto merkitsee liitteenä olevan luettelon valtuustoaloitteista tiedoksi.

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen tekemän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:
s-posti: laihian.kunta@laihia.fi