Kuvaus
Laihian kunnassa järjestetään perusopetuslain 48 § mukaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa koulujen 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä niille 3. - 9. vuosiluokan oppilaille, joilla on perusopetuslain mukainen päätös erityisestä tuesta. Toimintaa ohjaavat Opetushallituksen Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet (1.8.2011).
Aamu- ja iltapäivätoiminnalla pyritään vähentämään lasten yksinäistä aikaa ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa ja lisäämään ohjausta ennen ja jälkeen koulupäivän. Toiminnan tavoitteena on edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä, tasoittaa sosiaalisia eroja ja lisätä osallisuutta. Tämä tapahtuu monipuolisen, virkistävän ja laadukkaan ap- / ip-toiminnan kautta.
Lv. 2024 - 2025 koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistui Laihian perusopetuksessa 2.9.2024 yhteensä 91 lasta, joista 1-2-luokkalaisia oli 88 ja erityisen tuen oppilaita ylemmiltä vuosiluokilta yhteensä kolme. (Tilanne -18 lasta vuoteen 2023 verrattuna). Toimintaa on jokaisessa alakoulun yksikössä.
Toimintaa järjestetään vain koulupäivinä ja siihen osallistuminen on vapaaehtoista ja maksullista. Uuteen toimintavuoteen haetaan toukokuun 2025 aikana @Daisyn kautta. Perheillä ei ole subjektiivista oikeutta aamu- ja iltapäivätoimintaan. Päätöksen toimintapaikan saamisesta tekee opetuspäällikkö kesäkuun aikana.
Lv. 2025 - 2026 koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestettäisiin Kirkonkylän, Rauhalan, Hulmin, Perälän, Isonkylän ja Kylänpään koululla.
Aamu- ja iltapäiväryhmän perustamisen ehtona on vähintään seitsemän oppilaan ilmoittautuminen toimintaan hakuajan päättymiseen mennessä. Pienimpien yksiköiden kohdalla minimiryhmäkoon ehtoa voivat viranhaltijat arvioida suhteessa vaihtoehtoisten järjestelyjen toimivuuteen ja kustannuksiin.
Sivistyslautakunta on päättänyt ap/ip-toiminnan maksut ja toiminta-ajan 15.2.2023 seuraavasti:
Toimintamaksut:
- Aamupäivämaksu 50 €
- Iltapäivämaksu 110 € klo 16.00 saakka
- Mikäli lapsi osallistuu toimintaan enintään 10 pv / kk, on maksu puolet em. toimintamaksuista. Toimintamaksuihin voi hakea maksualennusta / -vapautusta toimeentuloon perustuen. Päätöksen tekee opetuspäällikkö.
- Toimintamaksuun voi hakea alennusta tai vapautusta, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Huoltaja pyytää sosiaalihuollosta suosituksen maksualennuksesta tai -vapautuksesta.
- Erityisen tuen oppilailla on mahdollisuus myös 3.-9.-vuosiluokilla saada osana koulunkäynnin tukea aamu- ja iltapäivätoimintaa. Näissä tapauksissa toimintamaksua ei peritä. Kehitysvammaisten lasten kohdalla aamu- ja iltapäivätoiminta voi olla sosiaalihuoltolain mukaan perusteltua ja siltä osin perheelle maksutonta jo 1-2-luokilla.
Toiminta-aika on kaikissa yksiköissä klo 7.00 - 16.00.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi
Sivistyslautakunta päättää, että lukuvuonna 2025 - 2026 aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Kirkonkylän, Rauhalan, Hulmin, Perälän ja Isonkylän sekä Kylänpään kouluilla. Ryhmän perustamisen ehtona on vähintään seitsemän oppilaan ilmoittautuminen toimintaan hakuajan päättymisen mennessä. Pienimpien yksiköiden kohdalla minimiryhmäkoon ehtoa voidaan viranhaltijoiden toimesta vielä arvioida suhteessa vaihtoehtoisten järjestelyjen toimivuuteen ja kustannuksiin. Päätetyt toiminta-aika ja -maksut pidetään voimassa myös lukuvuodelle 2025 - 2026.