Kuvaus
Laihian kunnan varhaiskasvatuksessa on ollut käytössä viime vuosina maksuton kesäkausi, jota on toteutettu antamalla perheille mahdollisuus valita ennalta määriteltyjä maksuttomia ajanjaksoja. Maksuton kesäkausi antaa perheille vapautuksen hoitomaksusta mikäli maksuttomuuden ehdot täyttyvät. Huoltajien tulee ilmoittaa valitsemansa ajanjaksot 28.4.2025 mennessä.
Perheiltä perittävä hoitomaksu perustuu asiakasmaksulain mukaiseen kiinteään kuukausimaksuun. Heinäkuu on maksuton, mikäli toimintavuoden (elokuusta heinäkuun loppuun) aikana on etukäteen ilmoitettuja lomapäiviä enemmän kuin ¾ kuukauden keskimääräisten hoitopäivien lukumäärästä. Esim. lapsi on hoidossa koko kuukauden eli 21 pv (josta ¾ on 15,75), lomapäiviä täytyy olla vähintään 16 pv / toimintavuosi niin heinäkuu on maksuton.
Maksuttomalla kesäkaudella pystytään ennakoimaan ja tasapainottamaan varhaiskasvatuksen kysyntää ja tarjontaa kesälomakauden aikana. Mm. ryhmäperhepäivähoitoyksiköitä tai päiväkotiryhmiä on pystytty sulkemaan ja / tai yhdistämään jo kesäkuusta alkaen elokuun puoleenväliin saakka. Maksuttomalla kesäkaudella on edellisten vuosien tapaan saavutettu säästöjä henkilöstömenoissa. Lisäksi henkilöstön lomien keskittäminen ja työajan tasoittumisvapaiden järjestäminen on joustavaa.
Perheillä on mahdollisuus valita kolmesta eri vaihtoehdosta seuraavat ajanjaksot:
A 1.6.-31.7.2025, jolloin kyseinen ajanjakso on maksuton.
B 16.6.-10.8.2025. Jotta maksuton aika toteutuu, kesäkuussa hoitotunteja voi käyttää 50 % ja elokuussa 71 % voimassa olevan sopimuksen mukaisista tunneista. Hoitomaksu peritään em. prosenttien mukaan.
C 1.-10.8.2025. Jotta maksuton aika toteutuu, elokuussa hoitotunteja voi käyttää 71 % voimassa olevan sopimuksen mukaisista tunneista. Hoitomaksu peritään em. prosenttien mukaan.
Vaihtoehdon C voi valita joko erikseen tai vaihtoehdon A lisäksi.
Perheille jaetaan ohje ja taulukko, jossa näkyy kesä- ja elokuun käytettävissä olevat tunnit maksuttoman kesäkauden toteutumiselle.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi
Sivistyslautakunta päättää, että kesäkauden maksuttomuuteen annetaan perheille kolme vaihtoehtoa ja maksuttomuus eri vaihtoehdoissa toteutetaan seuraavasti:
A. 1.6. - 31.7.2025, jolloin kyseinen ajanjakso on maksuton.
B. 16.6. - 10.8.2025. Hoitotunteja voi käyttää kesäkuussa 50 % ja elokuussa 71 % voimassa olevan sopimuksen mukaisista tunneista, jotta maksuton aika toteutuu. Hoitomaksu peritään em. prosenttien mukaisesti.
C. 1. - 10.8.2025. Elokuussa hoitotunteja voi käyttää 71 % voimassa olevan sopimuksen mukaisista tunneista, jotta maksuton aika toteutuu. Hoitomaksu peritään em. prosenttien mukaisesti.
Lisäksi ehtona maksuttomalle ajalle on, että
- perhe ilmoittaa valitsemansa maksuttoman ajankohdan kirjallisesti 28.4.2025 mennessä.
- poissaolo varhaiskasvatuksesta on yhtäjaksoinen eikä lapsi osallistu varhaiskasvatukseen perheen valitseman maksuttoman lomajakson aikana.
- kesä- ja elokuun käytettävissä olevat enimmäistuntimäärät eivät ylity.