Sivistyslautakunta, kokous 21.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 47 Perusopetuksen rehtorin valinta yläkoulu (39456001) / oikaisuvaatimus

LAIDno-2024-26

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnassa on ollut haettavana perusopetuksen rehtorin (yläkoulun rehtorin) virka ajalla 19.1. – 9.2.2024. Määräaikaan mennessä saapui kolme hakemusta. Hakijoita haastateltiin 21.2.2024. Haastattelutyöryhmään kuuluvat sivistysjohtaja Markku Laukkonen, lautakunnan puheenjohtaja Erkki Aro, lautakunnan jäsen Sakari Poti, apulaisrehtori Sanna Schöning, lukion rehtori Ari Puumala ja yläkoulun vararehtori Jenni Latvala.

Tehtävänkuvaus:
Etsimme koulumme rehtoriksi innostunutta johtajaa, joka pystyy luotsaamaan meitä kohti entistä vahvempaa oppimis- ja kasvuympäristöä. Vastuullasi on työyhteisön johtaminen, pedagoginen johtaminen ja koulun talousjohtaminen. Teet tiivistä yhteistyötä ja käyt aktiivista keskustelua perusopetuksen johdon, muiden rehtoreiden, sidosryhmien, koulun verkostojen (vanhempien) ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Työtäsi tukee ammattitaitoinen henkilökunta. Osa opettajistamme on yhteisiä lukion kanssa, joten yhteistyö lukion rehtorin kanssa on tiivistä. 

Edellytykset:
Perusopetuksen opettajan kelpoisuus ja rehtorin virkaan vaadittava pätevyys.
Vahva kokemus opetusalalta ja näyttöä johtamisesta.
Kyky luoda positiivinen työilmapiiri ja kannustaa henkilökuntaa hyviin suorituksiin.
Osaaminen resurssien tehokkaassa hallinnassa ja talousasioiden johtamisessa.
Innostus kehittää opetusta vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.

Tarjoamme:
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla mukana kehittämässä koulumme tulevaisuutta ja vaikuttaa oppilaiden oppimiskokemuksiin. Saat työskennellä innostuneen ja ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa sekä osallistua koulutuksiin ja kehityshankkeisiin. Työsuhde-etuina kuntamme tarjoaa mm. liikuntaetuja (uimahalli + kuntosali) ja työsuhdepyöräedun.

Palvelussuhde alkaa 1.8.2024.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti.

Valitun on ennen palvelussuhteen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

Viran ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.

Hakemukset ovat nähtävillä kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Haastatteluryhmän yksimielisen esityksen mukaan sivistyslautakunta päättää valita yläkoulun rehtorin virkaan 1.8.2024 alkaen Matti Kauppilan. Tarkemmat palvelussuhteen ehdot määritellään virkamääräyksessä. 

Oheismateriaali: Hakijayhteenveto, Ansiovertailun yhteenveto (luottamuksellinen)

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus
Tässä vaiheessa ei vielä valita ketään. Hakuaikaa jatketaan ja aiemmin hakeneet otetaan valinnassa huomioon.

Päätös

Hyväksyttin kokouksessa muutetun ehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Antti Tuomela ja kunnanhallituksen edustaja Marja Vettenranta saapuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

Valmistelija

Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnassa on ollut haettavana perusopetuksen rehtorin (yläkoulun rehtorin) virka ajalla 19.1. – 9.2.2024. Määräaikaan mennessä saapui kolme hakemusta. Hakijoita haastateltiin 21.2.2024. Haastattelutyöryhmään kuuluvat sivistysjohtaja Markku Laukkonen,​ lautakunnan puheenjohtaja Erkki Aro,​ lautakunnan jäsen Sakari Poti,​ apulaisrehtori Sanna Schöning,​ lukion rehtori Ari Puumala ja yläkoulun vararehtori Jenni Latvala.

Lautakunnan päätöksellä hakuaikaa jatkettiin ajalle 8.3. - 22.3.2024. Määräaikaan mennessä saapui seitsemän uutta hakemusta ja yksi edellisessä haussa hakenut täydensi hakemustaan uudella hakemuksella. Jatketussa haussa hakeneista haastateltiin 26.3.2024 kolme hakijaa. Haastatteluryhmänä toimi samassa kokoonpanossa kuin edellisessä haastattelussa.

Edellytykset:

Perusopetuksen opettajan kelpoisuus ja rehtorin virkaan vaadittava pätevyys.
Kokemus opetusalalta ja näyttöä hallinnollisesta osaamisesta.
Kyky luoda positiivinen työilmapiiri ja kannustaa henkilökuntaa hyviin suorituksiin.
Osaaminen resurssien tehokkaassa hallinnassa ja talousasioiden johtamisessa.
Innostus kehittää opetusta vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.

Aiempi kokemus rehtorin tehtävästä tai muusta esihenkilötehtävästä voidaan katsoa eduksi. 

Palvelussuhde alkaa 1.8.2024.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti.

Valitun on ennen palvelussuhteen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

Viran ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.

Hakemukset ovat nähtävillä kokouksessa.

Oheismateriaali: Hakijayhteenveto 1, hakijayhteenveto 2, ansiovertailu 1 ja 2

Päätösehdotus

Esittelijä

Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Haastatteluryhmän yksimielisen esityksen mukaan sivistyslautakunta päättää valita yläkoulun rehtorin virkaan 1.8.2024 alkaen Kati Söderlundin, varalle Matti Kauppila.

Tarkemmat palvelussuhteen ehdot määritellään virkamääräyksessä.

Päätös

Hyväksyttin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Terese Kurunsaari esitti, että varalle valitaan Riina Länsikallio. Esitys raukesi kannattamattomana.

Valmistelija

  • Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Kuvaus

Perusopetuksen rehtorin valinnasta on jätetty yksi oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimusta perustellaan mm. sillä, että valittaessa ei ole otettu huomioon viran hakuilmoituksen kriteereitä, esimerkiksi vahvaa kokemusta opetusalalta. Ansiovertailussa on sen sijaan painotettu asioita, joita hakuilmoituksessa ei mainita. Painotettuja seikkoja on useita, esimerkiksi työjärjestysosaaminen. Lisäksi viran uudelleen haettavaksi julistamisella 8.3.2024 ei ole oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan ollut laillisia perusteita, pätevän ja soveltuvan henkilön hakiessa virkaa.

Yksi ansiovertailun kriteeri on ollut kokemus opetustyöstä, joka vastaa hakuilmoituksessa edellytettyä vahvaa kokemusta opetusalalta. Valitulla henkilöllä on pitkä n. 20 vuoden kokemus nimenomaan yläkoulun opetuksesta, kun taas oikaisuvaatimuksen tekijän todellinen työkokemus opetustehtävissä jää alle neljään vuoteen. Työpaikkailmoituksen mukaan aiempi kokemus rehtorin tehtävästä tai muusta esihenkilötehtävästä voidaan katsoa eduksi. Kokemusta rehtorin tehtävästä on arvioitu ansiovertailussa mm. työjärjestysosaamisella, joka on yksi rehtorin keskeisimmistä tehtävistä. Valitulla henkilöllä on aiempaa kokemusta rehtorin tehtävästä 4,5 vuotta, jota oikaisuvaatimuksen tekijällä ei ole.

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta § 4: Virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää hakuajan jatkamisesta, uudesta hakumenettelystä tai virkasuhteen täyttämättä jättämisestä. Uutta hakumenettelyä koskevassa ilmoituksessa on mainittava, otetaanko aikaisemmat hakemukset huomioon. Ensimmäisessä haussa oli muodollisesti päteviä hakijoita, mutta ei sivistyslautakunnan arvion mukaan juuri sopivaa hakijaa. Tästä syystä hakua päätettiin jatkaa kahdella viikolla.

Oheismateriaali: Oikaisuvaatimus

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Hyväksyttin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

oikaisuvaatimuksen tekijä, asianhallintasihteeri, hallinto- ja henkilöstöjohtaja

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen.

Jos päätöstä on oikaisuvalitusmenettelyssä muutettu tai se on kumottu, oikaisuvaatimuspäätökseen saa hakea muutosta valittamalla myös se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen).

Muu erityislain mukainen valitusoikeus

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä. Jos asiakirja on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä asianomaisen suostumuksella, tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Jos päätös annetaan tiedoksi todisteellisena tiedoksiantona, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Valituksessa on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja  (Hallintoprosessilaki 32 §).

Valitusasiakirjojen toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa ennen valitusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että ne on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen, yhteystiedot:

Vaasan hallinto-oikeus

PL 204, 65101 Vaasa

s-posti vaasa.hao(at)oikeus.fi

telekopio 029 5642 760

Valituksen maksullisuus

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun tuomioistuinmaksulain (1455/2015) perusteella. Lisätietoja valituksen maksullisuudesta saa valitusviranomaiselta.

 

Lisätietoja hallintovalituksesta:

s-posti: laihian.kunta@laihia.fi