Sivistyslautakunta, kokous 21.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Maksuton toinen aste

LAIDno-2024-176

Valmistelija

  • Ari Puumala, lukion rehtori, ari.puumala@laihia.fi

Kuvaus

Maksuton toisen asteen koulutus alkoi oppivelvollisuuden laajentumisen myötä lukuvuonna 2022-2023. Hallitus on nyt päättämässä, että maksuttomuuden ikärajaa muutetaan. Oppivelvollisuuslain 16 § muutos viedään eduskuntaan syksyllä 2024. Syyslukukaudesta 2025 alkaen koulutus on maksutonta sen kalenterivuoden loppuun saakka, jolloin opiskelija täyttää 18 vuotta, nyt ikäraja on 20 vuotta. Tämä koskee oppimateriaaleja, tietokonetta ja ylioppilastutkinnon tutkintomaksuja. Opiskelijalle tämä tarkoittaisi, että oppikirjat ja tietokone olisivat maksullisia opintojen loppuvaiheessa. Myös ylioppilastutkinnon kokeet olisivat maksullisia, jollei niitä suorita jo toisena opiskeluvuotenaan. Muutoksen seurauksena opiskelijat ovat epätasa -arvoisessa asemassa keskenään, kun maksuttomuus lakkaa kesken syntymäajan mukaan oppivelvollisuuden suorittamista. Lisäksi opiskeluajan pidentyminen esim. vaihto-opiskelun, kilpaurheilun, sairastumisen tai perusopetuksen myöhäisemmän alkamisen vuoksi toisi opiskelijalle maksut jo toisena opiskeluvuotena. Opiskelun kuormittavuus nousee, jos opiskelija yrittää valmistua lukiosta nopeutetussa aikataulussa.

Ylioppilaskirjoitusten sijoittuminen 2. opintovuodelle ja tai 3. vuoden syksylle on liian varhaista osaamisen kannalta. Ylioppilaskirjoituksiin osallistuminen toisena opintovuotena ei myöskään sovi opiskelijan muun opiskelun aikatauluun.
Koulun hallinnolle tämä aiheuttaisi puolestaan huomattavasti lisätyötä ja ongelmatilanteita oppikirjalisenssien ja tietokoneen lainaamisen osalta sekä ylioppilastutkintomaksujen laskuttamisesta. Koulun periodit eivät noudata kalenterivuotta. Koulussa olisi osa opiskelijoista maksuttomuuden piirissä ja osa ei.
Moni koulutuksenjärjestäjä aikookin pitää 2. asteen koulutuksensa maksuttomana oppimateriaalien ja tietokoneen osalta. Käytännössä tästä ei tule Laihialla kovin merkittäviä kuluja, koska käytämme monessa oppiaineessa painettuja oppikirjoja. Tietokoneiden osalta leasingkuluja olisi, mutta tarkoituksena on, että tällä hetkellä abiturienttien käytössä olevat koneet lunastetaan ja annetaan ensi lukuvuotena aloittaville opiskelijoille. Lukuvuotena 2025 - 2026 leasingkuluja tulisi vain yhdelle vuosikerralle, kun kaksi vuosikertaa käyttäisi jo lunastettuja koneita.
Ylioppilastutkinnon suorittaminen on lukiokoulutuksen keskeinen osa. Hyvin harva suorittaa vain lukion oppimäärän, mutta ei ylioppilastutkintoa. Sen maksullisuus on ristiriidassa oppivelvollisuuden laajentumisen kanssa. Ylioppilaaksi valmistuvan on suoritettava vähintään viisi koetta. Yhden kokeen hinta tällä hetkellä on 34 euroa. Opiskelijalle aiheutuu 170 euron kulut, jos hän aloittaa ylioppilastutkinnon suorittamisen silloin, kun hän ei ole enää maksuttomuuden piirissä. Olisi järkevää säilyttää Laihian lukion maksuttomuus opiskelijalle ylioppilaaksi valmistumiseen saakka. Opiskelijoille voidaan tarjota maksuton oppimateriaali ja tietokone käyttöönsä kolmannen ylioppilaaksi valmistumiseen asti. Ylioppilastutkinnon osalta voidaan tarjota valmistumiseen vaaditut viisi maksutonta koetta. Ylimääräiset kokeet, hyväksytyn kokeen uusinnat opiskelija maksaa itse, kuten nykyisinkin.
Koulutuksen järjestäjälle aiheutuu maksuttomuuden säilyttämisestä lisäkuluja. Ylioppilaskokeista kuluja koulutuksen järjestäjälle aiheutuu 6000-8500 euroa vuosittain. Oppimateriaaleista 5000-7000 euroa. On kuitenkin odotettavissa, että maksuttomuuden jatkuminen tuo lukioon lisää opiskelijoita. Opiskelijakohtainen valtionosuus (8790 euroa/opiskelija) kasvaa, ilman että opiskelijamäärän lisääntymisestä tulee lisäkuluja opetuksen järjestämiseen.

Oheismateriaali: Laihian lukion opiskelijakunnan hallituksen vetoomus maksuttomuuden säilyttämisestä

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Sivistyslautakunta päättää

1. tarjota maksuttomat oppikirjat ja opiskelijan tietokoneen lukiokoulutuksen loppuun saakka niille opiskelijoille, jotka ovat aloitteneet ja suorittaneet koko tutkinnon Laihian lukiossa.

2. velvoittaa lukion rehtorin selvittämään, voidaanko myös ylioppilaskirjoitukset tarjota maksuttomina niille opiskelijoille jotka ovat aloittaneet ja suorittaneet koko tutkinnon Laihian lukiossa.

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus:
Sivistyslautakunta päättää

1. tarjota maksuttomat oppikirjat ja opiskelijan tietokoneen lukiokoulutuksen loppuun saakka niille opiskelijoille, jotka ovat aloittaneet lukion maksuttomuuden piirissä.

2. tarjota ylioppilaskirjoitukset maksuttomina niille opiskelijoille, jotka ovat aloittaneet ja suorittaneet koko tutkinnon Laihian lukiossa ja velvoittaa lukion rehtorin selvittämään maksukäytännön toteutuksen.

Päätös

Hyväksyttin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Asiantuntijaksi kokoukseen saapui lukion rehtori Ari Puumala.

Tiedoksi

lukion rehtori

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi