Perusturvalautakunta, kokous 17.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Ohje palvelusetelin arvon määrittämiseksi ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa

LAIDno-2021-196

Aikaisempi käsittely

Kuvaus

Laihian kunnassa on käytössä palveluseteli tehostetussa palveuasumisessa. Joskus tulee tilanteita, jolloin palvelusetelin arvoa tulee harkita. Harkinnasta ei ole aikaisemmin tehty ohjeistusta. Ohjeistus liitteenä.

Päätösehdotus

Perusturvalautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan ohjeistuksen palvelusetelin arvon harkinnasta ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa. 

Päätös

Perusturvalautakunta päättää ottaa tämän asian kiireellisenä käsiteltäväksi.

Perusturvalautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Valmistelija

  • Anneli Riski, johtava sosiaalityöntekijä, anneli.riski@laihia.fi

Kuvaus

Laihian kunnassa on käytössä palveluseteli ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa. Palvelusetelin arvon myötä määrittyvä asiakkaan hoivamaksun osuus ja asumisyksikön välttämättömät kustannukset (vuokra + ateriat) yhteensä ovat joissakin tilanteissa osoittautuneet asiakkaille tuloihin nähden kohtuuttoman suuriksi. Palvelusetelin arvoa on voitu kohtuullistaa siten, että tulot riittävät kattamaan välttämättömät menot. AVIn ohjauksen perusteella ohjetta palvelusetelin arvon määrittämiseksi on tarvetta päivittää.

Uudistettu asiakasmaksulaki astuu voimaan 1.7.2021 jonka myötä asiakasmaksut tulee vahvistaa uutta lakia vastaavaksi. Perusturvalautakunta käsittelee asiakasmaksukokonaisuutta uudelleen ennen 1.7.2021.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anneli Riski, johtava sosiaalityöntekijä, anneli.riski@laihia.fi

Perusturvalautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan ohjeistuksen ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelin arvon määrittämisestä aj. 1.4.2021 - 30.6.2021.

Perusturvalautakunta päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Esittelijän kokouksessa muuttama ehdotus

Perusturvalautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan ohjeistuksen ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelin arvon määrittämisestä aj. 1.4.2021 - 30.6.2021 sillä muutoksella, että vuokra huomioidaan täysimääräisenä ilman kuntakohtaista eninmmäismäärää.

Perusturvalautakunta päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa. Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

Päätös

Perusturvalautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän ehdotuksen.

Merkitään, että kunnanhallituksen edustaja Sauli Tuomela poistui kokouksesta esteellisenä (intressijäävi/Laihian Hyvinvointi Oy:n hallituksen jäsen) eikä esteellisenä ottanut osaa tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Tuomela palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen.


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE (kuntalain mukainen kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset)

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.


Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi

Oikaisuvaalituksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle viranomaiselle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille oikaisuvaatimusviranomaiselle oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kunnanviraston virka-ajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös telekopiona tai sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla siten, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:
Laihian kunta / Kirjaamo
Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia tai
PL 13, 66401 Laihia
Sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
Telekopio +358-6-4771 224
Virka-aika arkisin klo 9:00 – 15:00