Valmistelija
Marikki Forell, hyvinvointipäällikkö, marikki.forell@laihia.fi
Kuvaus
Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla (kuntalaki § 1). Myös kuntastrategiassa tulee huomioida kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (kuntalaki § 37). Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävä kunnassa on laaja-alainen ja poikkihallinnollinen. Hyvinvointia edistäviä toimia tehdään kunnan kaikilla sektoreilla.
Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman tekeminen perustuu lakiin. Kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin sekä pystyttävä raportoimaan toteutuneista toimenpiteistä (laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä § 6).
Valtuustokauden 2022–2025 hyvinvointikertomus on laadittu Kuntaliiton sähköiseen raportointipohjaan. Kertomus kuvaa kunnan asettamien elinvoimaa ja hyvinvointia tuottavien poikkihallinnollisten palvelujen toteutumista sekä HYTE-kerroin tuloksia. Lisäksi kertomukseen on koottu väestön hyvinvoinnin kehitystä ikäryhmittäin sekä laadittu yhteenvetoa valtuustokauden hyvinvointipalvelujen organisoitumisesta kunnassa. Hyvinvointikertomuksessa on käytetty eri tietolähteitä. Hyvinvointikertomus sisältää myös ehdotuksia osa-alueista, jotka edellyttävät edelleen kehittämistä hyvinvointipalvelujen tuottamisessa.
Valtuustokauden 2026–2029 hyvinvointisuunnitema on laadittu laajasti poikkihallinnollisena yhteistyönä. Hyvinvointisuunnitelmaan ovat antaneet kommenttinsa myös nuorisovaltuusto sekä vammais- ja ikäihmisten neuvostot. Suunnitelmassa on huomioitu kaikki ikäsegmentit sekä perheet. Suunnitelman kolme päätavoitetta ovat:
- mielen hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen
- terveyden ja liikunnan edistäminen
- sosiaalisen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen.
Hyvinvointisuunnitelma on liitetty osaksi hyvinvointikertomusta. Hyvinvointisuunnitelman toteutumista seurataan vuosittain hyvinvointipäällikön koordinoimana yhteistyönä kaikkien palvelualojen kesken.
Hyvinvointilautakunta käsitteli asiaa 19.5.2026 § 24 ja päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyvinvointikertomuksen 2022–2025 sekä hyvinvointisuunnitelman 2026–2029 hyväksymistä.
Päätösehdotus
Esittelijä
Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi
Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle hyvinvointikertomuksen 2022–2025 sekä hyvinvointisuunnitelman 2026–2029 hyväksymistä liitteen mukaisena.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Kokouskäsittely
Asiantuntijaksi kokoukseen saapui hyvinvointipäällikkö Marikki Forell.