Valmistelija
Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi
Kuvaus
Valtuutettu Sanna Halmesmäki jätti valtuuston kokouksessa 16.3.2026 § 23 valtuustoaloitteen: Palkkiottomat kokoukset valtuustokaudelle 2025–2029. Kunnanhallitus päätti 30.3.2026 § 5 antaa valtuustoaloitteen valmisteltavaksi ja selvitettäväksi hallintopalveluille.
Aloitteessa esitetään, että kuluvan valtuustokauden aikana jokaisena vuotena yksi valtuuston kokous, yksi kunnanhallituksen kokous sekä yksi lautakunnan kokous (sisältäen sivistys-, hyvinvointi-, tarkastus- ja teknisen lautakunnan) järjestetään palkkiottomana. Palkkioton kokous koskisi jokaista kokoukseen osallistujaa pois lukien nuorisovaltuuston edustajat. Palkkiottomien kokousten myötä luottamushenkilöt ja viranhaltijat osallistuisivat yhteisiin säästötalkoisiin kunnan haastavassa taloustilanteessa.
Kunnan taloudellinen tilanne on kiristynyt ja kunnanvaltuusto päätti 9.12.2024 § 88 talouden tasapainottamisen toimenpideohjelmasta ja 3,0 miljoonan euron säästötavoitteesta vuosille 2024–2027. Toimenpideohjelma sisältää toimenpiteitä, joilla pyritään lisäämään toimintatuottoja sekä alentamaan toimintakuluja. Osana talousarvion 2027 laadinnan valmistelua tehdään korjaavia toimenpiteitä, joiden saavuttamiseksi kunnanhallitus päätti 9.3.2026 § 35 käynnistää koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Säästöjen näkökulmasta yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksen ja toimenpiteiden voidaan nähdä kattavan osallistumisen talkoisiin työntekijöiden ja viranhaltijoiden osalta.
Osana talouden tasapainottamista kunnanhallitus päätti 20.4.2026 § 69 esittää kunnanvaltuustolle, että 1.8.2026 alkaen luovutaan luottamushenkilöille maksettavasta korvauksesta oman tietokoneen ja internetyhteyden käytöstä (ns. laitekorvaus) ja yli kolme tuntia kestävien kokousten lisäpalkkiosta luottamushenkilöiden osalta valtuustokauden 2025–2029 loppuun saakka. Kunnanvaltuusto tekee päätöksen asiassa kokouksessaan 8.6.2026. Ns. laitekorvauksen vuosittainen kustannus on olllut noin 15 500–16 000 €. Jos kunnanvaltuusto hyväksyy tehdyn ehdotuksen, voidaan päätöksen nähdä korvaavan aloitteessa esitetyt palkkiottomat kokoukset ja säästötalkoisiin osallistumisen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.