Kunnanhallitus, kokous 26.1.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Lausunto Lupa- ja valvontavirastolle / EPV Energia Oy:n energiavarastohankkeen YVA-selostuksen täydennys

LAIDno-2024-194

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pyytää Laihian kunnan lausuntoa EPV Energian Energiavarastohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA-ohjelmasta). Lausunto pyydetään toimittamaan 13.6.2024 mennessä.

EPV Energia Oy suunnittelee CO2-akkuteknologiaan perustuvaa energiavarastoa, joka sijoittuu Laihian Jokiperään Klipinnevalle Ritarin Hautamaan alueelle, Sutikan hiekanottoalueesta lounaaseen. Hankealueen pinta-ala on noin 42 hehtaaria, ja se on tällä hetkellä kalliopohjaista metsämaata. Sutikan vapaa-ajan asunnoilta on lyhimmillään noin yhden kilometrin matka EPV:n suunnittelualueelle.

Suunnitellulla laitoksella varastoidaan energiaa hyödyntämällä hiilidioksidia varastoimisen väliaineena. Energiavarasto muodostuu kahdeksasta CO2-akkuyksiköistä, joiden toiminta perustuu hiilidioksidin olomuodon muutokseen. Energiavaraston avulla pystytään tuottamaan sähköverkkoon säätövoimaa, jotta sähköenergian tuotantoa ja kulutusta saadaan tasapainotettua joustavasti. Energiavarasto tultaisiin liittämään Seinäjoen sähköasemalle 31,9 km:n pituisella 110 kV:n voimalinjalla ilmajohtona.

Hanke vaatii YVA-menettelyn sen toiminnan luonteen ja laajuuden vuoksi. Nyt lausunnolla oleva ympäristövaikutusten arviointiohjelma sisältää hankkeen ja YVA-menettelyn kuvauksen, nykytilan kuvauksen, hankkeen vaikutusten arvioinnin sekä tietoa tarvittavista suunnitelmista ja luvista. Arvioitavia vaihtoehtoja on esitetty kaksi: joko hanketta ei toteuteta lainkaan (VE0) tai hanke toteutetaan kahdeksan CO2-akkuyksikön energiavarastona (VE1). Suunniteltu johtoreitti kulkee Sutikan eteläpuolelta Ilmajoen kunnan puolelle, josta se suuntaa kohti itää.

Lausuntopyyntö ja YVA-ohjelma löytyvät osoitteesta: https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/epv-energia-energiavarasto-laihia

Päätösehdotus

Esittelijä

Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta antaa lausunnon Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle liitteen mukaisena.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Jari Mansikka-aho, tekninen johtaja, jari.mansikka-aho@laihia.fi

Kuvaus

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pyytää Laihian kunnan lausuntoa EPV Energia Oy:n energiavarastohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA-selostuksesta). Lausunto pyydetään toimittamaan 7.2.2025 mennessä.

EPV Energia Oy suunnittelee Laihialle Suomen ensimmäistä CO2-akkuteknologiaan perustuvaa 400–1 600 MWh:n energianvarastointilaitosta, jossa energiaa varastoidaan hyödyntämällä hiilidioksidia varastoimisen väliaineena.

Laitosta suunnitellaan Laihian Jokiperään Klipinnevalle Ritarin Hautamaan alueelle, Sutikan hiekanottoalueesta lounaaseen. Hankealueen pinta-ala on noin 42 hehtaaria, ja se on tällä hetkellä kalliopohjaista metsämaata. Sutikan vapaa-ajan asunnoilta on lyhimmillään noin 1 km matka EPV:n suunnittelualueelle.

Energiavaraston avulla pystytään tuottamaan sähköverkkoon säätövoimaa, jotta sähköenergian tuotantoa ja kulutusta saadaan tasapainotettua joustavasti. Energiavarasto tultaisiin liittämään Seinäjoen sähköasemalle 31,9 km:n pituisella 110 kV:n voimalinjalla ilmajohtona.

Hankkeen YVA-menettely käynnistettiin keväällä 2024. Laihian kunnanhallitus antoi lausunnon YVA-ohjelmasta kokouksessaan 27.5.2024 § 109. Yhteysviranomainen antoi lausunnon YVA-ohjelmasta 29.8.2024. Nyt lausunnolla on YVA-selostus, jossa on arvioitu hankkeen vaikutuksia laajasti eri asioihin. Arvioitavia vaihtoehtoja on esitetty kaksi: joko hanketta ei toteuteta lainkaan (VE0) tai hanke toteutetaan kahdeksan CO2-akkuyksikön energiavarastona (VE1).

Lausuntopyyntö ja YVA-selostuksen aineisto osoitteessa: https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/epv-energia-oy-energiavarasto-laihia

Päätösehdotus

Esittelijä

Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta antaa lausunnon Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle liitteen mukaisena.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Anna Annila, maanmittausinsinööri, anna.annila@laihia.fi

Kuvaus

Lupa- ja valvontavirasto (ent. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus) pyytää Laihian kunnan lausuntoa 13.2.2026 mennessä ympäristövaikutusten arviointiselostuksen täydennyksestä koskien EPV Energia Oy:n energiavarastohanketta.

Energiavarastohanke sijoittuu Laihian kunnan eteläosaan Jokiperän alueelle. Hankkeen osalta on jo vuoden 2024 lopulla valmistunut ympäristövaikutusten arviointi (YVA), johon ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän keväällä 2025. Tällöin arvioitiin vaikutukset varsinaisen energiavarastohankkeen alueella ja voimalinjan osalta välillä Jokiperä–Seinäjoki (VE1). VE1:n mukainen voimalinjavaihtoehto on pituudeltaan noin 32 km. Tämän jälkeen on noussut esille toinenkin vaihtoehto voimalinjalle (VE2), joka kulkisi Jokiperästä Rajavuoren suuntaan ja olisi pituudeltaan noin 15 km. Ympäristövaikutusten arvioinnin täydennys keskittyy VE2:n vaikutusten arviointiin.

Lausuntopyyntö ja hankkeeseen liittyvä YVA-aineisto löytyvät osoitteesta: https://www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/ymparistovaikutusten-arviointi/epv-energia-oy-energiavarasto-laihia

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jari Rantala, kunnanjohtaja, jari.rantala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää, että Laihian kunta antaa lausunnon Lupa- ja valvontavirastolle liitteen mukaisena.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti, siten muutettuna, että liitteenä olevasta lausunnosta poistetaan 3. kappale.

Esteellisyys

  • Jäsen Anneli Riski poistui kokouksesta pykälän ajaksi (edustusjäävi/edustaja kuolinpesälle, joka omistaa maata alueella).

Kokouskäsittely

Asiantuntijaksi kokoukseen saapui maanmittausinsinööri Anna Annila.

Käydyn keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että lausuntoa muokattaisiin poistamalla siitä 3. kappale. Puheenjohtaja tiedusteli vastustaako joku muokkausta, pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut.

Tiedoksi

Lupa- ja valvontavirasto, maanmittausinsinööri

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi