Kuvaus
Kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla (laki kotoutumisen edistämisestä § 30).
Kotouttamisella tarkoitetaan maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahanmuuttajalle yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan hänen mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen.
Kotouttamislain velvoitteet kunnalle:
- kokonaisvastuu kotouttamisesta
- koulutusohjelma
- monikielinen yhteiskuntaorientaatio
- omaehtoisen opiskelun tukeminen
- kotouttamisen suunnittelu, kehittäminen ja seuranta.
Kotoutumisen edistämisestä annetun lain 41 §:n mukaan kunta voi tehdä ELY-keskuksen kanssa sopimuksen lain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Sopimus tarkistetaan vuosittain. Sopimus on edellytys sille, että pakolaisten vastaanotosta voidaan myöntää kunnille valtion korvauksia.
KEHA-keskus (ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus) korvaa kunnalle kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentin mukaisista henkilöistä aiheutuneita lain 6 luvussa tarkoitettuja kustannuksia lain 44 §:n ja tehdyn sopimuksen nojalla. Korvausten maksamisen edellytyksenä on sopimuksen lisäksi voimassa oleva kotoutumislain 32 §:ssä tarkoitettu tai kotoutumisen edistämisestä annetun maakuntalain (Ålands författningssamling 2012:74) 26 §:ssä tarkoitettu kotouttamisohjelma.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi
Kunnanhallitus päättää hyväksyä sopimuksen maahanmuuttajien kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa liitteen mukaisena.