Henkilöstöjaosto, kokous 9.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Nimikemuutos / lukion ja perusopetuksen yhteinen opinto-​ohjaaja

LAIDno-2024-35

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Puumala, lukion rehtori, ari.puumala@laihia.fi

Kuvaus

Lukion opinto-ohjauksesta huolehtii pääsääntöisesti kokonaistyöajassa toimiva opinto-ohjaaja.

Laihin lukion opinto-ohjaus on kuitenkin järjestetty osana lukion psykologian lehtorin opetusvelvollisuutta, josta noin kahdeksan tuntia on ollut psykologian opetusta ja loput lukion opinto-ohjauksen aineopetusta sekä opinto-ohjausta. Lukion opiskelijamäärän kasvamisen myötä ohjaukseen tarvittava tuntimäärä on kasvanut merkittävästi. Lukion opiskelijamäärä on noussut 120 opiskelijasta noin 160 opiskelijaan. Lisäksi vuoden 2019 uusi lukiolaki ja uusi opetussuunnitelma sekä laajennettu oppivelvollisuus ovat lisänneet opinto-ohjauksen määrää. Lukiokoulutuksen suorittaneella henkilöllä, joka ei ole saanut jatko-opiskelupaikkaa tutkintoon johtavassa koulutuksessa, on oikeus saada opintoihin hakeutumiseen ja urasuunnitelmiin liittyvää ohjausta oppimäärän suorittamista seuraavan vuoden aikana. Ohjauksesta vastaa koulutuksen järjestäjä, jonka oppilaitoksessa oppimäärä on suoritettu.

Opinto-ohjauksen lisääntyneen määrän vuoksi ei tehtävää voida enää yhdistää toisen aineen opetuksen kanssa.  Laihian lukion opinto-ohjaukseen tarvitaan päätoimisen opinto-ohjaajan virka. Lehtori Leena Palomäki on antanut suostumukseensa siirtyä tähän virkaan 1.8.2024 alkaen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Markku Laukkonen, sivistysjohtaja, markku.laukkonen@laihia.fi

Laihian sivistyslautakunta päätää esittää henkilöstöjaostolle, että lukion ja perusopetuksen yhteisen oppilaanohjauksen ja psykologian lehtorin virkanimike (vakanssinumero 88242001) muutetaan seuraavaksi: Lukion ja perusopetuksen yhteinen opinto-ohjaajan virka.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Kaija Metsänranta, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, kaija.metsanranta@laihia.fi

Kuvaus

Henkilöstöjaosto päättää niiden virkanimikkeiden muuttamisesta, joista ei päätä valtuusto. (Hallintosääntö 24 §)

Lukion opinto-​ohjauksesta huolehtii pääsääntöisesti kokonaistyöajassa toimiva opinto-​ ohjaaja. Laihian lukion opinto-​ohjaus on kuitenkin järjestetty osana lukion psykologian lehtorin opetusvelvollisuutta,​ josta noin kahdeksan tuntia on ollut psykologian opetusta ja loput lukion opinto-​ohjauksen aineopetusta sekä opinto-​ohjausta.

Lukion opiskelijamäärän kasvamisen myötä ohjaukseen tarvittava tuntimäärä on kasvanut merkittävästi. Lukion opiskelijamäärä on noussut 120 opiskelijasta noin 160 opiskelijaan. Lisäksi vuoden 2019 uusi lukiolaki ja uusi opetussuunnitelma sekä laajennettu oppivelvollisuus ovat lisänneet opinto-​ohjauksen määrää. Lukiokoulutuksen suorittaneella henkilöllä,​ joka ei ole saanut jatko-​opiskelupaikkaa tutkintoon johtavassa koulutuksessa,​ on oikeus saada opintoihin hakeutumiseen ja urasuunnitelmiin liittyvää ohjausta oppimäärän suorittamista seuraavan vuoden aikana. Ohjauksesta vastaa koulutuksen järjestäjä,​ jonka oppilaitoksessa oppimäärä on suoritettu. Opinto-​ohjauksen lisääntyneen määrän vuoksi ei tehtävää voida enää yhdistää toisen aineen opetuksen kanssa. 

Sivistyslautakunta on päättänyt 31.1.2024 § 7 esittää henkilöstöjaostolle,​ että lukion ja perusopetuksen yhteisen oppilaanohjauksen ja psykologian lehtorin virkanimike (vakanssinumero 88242001) muutetaan lukion ja perusopetuksen yhteinen opinto-​ohjaaja -virkanimikkeeksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kaija Metsänranta, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, kaija.metsanranta@laihia.fi

Henkilöstöjaosto päättää muuttaa lukion ja perusopetuksen yhteisen oppilaanohjauksen ja psykologian lehtorin (vakanssinumero 88242001) nimikkeen lukion ja perusopetuksen yhteinen opinto-​ohjaaja -nimikkeeksi 1.8.2024 alkaen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Virassa toimiva lehtori, lukion rehtori, sivistysjohtaja, hallinto- ja henkilöstöjohtaja

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJE 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Laihian kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua 
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on oikaisuvaatimuksessa tarkoitetun päätöksen tehnyt Laihian kunnan toimielin tai viranhaltija (kuntalain mukaiset kunnanhallituksen, lautakuntien ja viranhaltijoiden päätökset).

Oikaisuvaatimus toimitetaan osoitteella:

Laihian kunta / Kirjaamo, PL 13, 66401 Laihia

käyntiosoite: Laihiantie 50, 2. krs, 66400 Laihia 

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi
telekopio: 06 4771 224
Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9:00 – 15:00