Kunnanhallitus, kokous 25.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 50 Talouden tasapainottaminen vuosina 2024–2027

LAIDno-2024-121

Valmistelija

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kuvaus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen jälkeinen ensimmäinen vuosi on takana. Se oli talouden osalta siinä mielessä harhaanjohtava, että verotuloissa näyttäytyy menneitten vuosien ns. ”verohäntiä”, jotka määräytyvät silloisten veroprosenttien mukaan. Konkreettisesti tämä näkyy siinä, että vuoden 2023 verotulot olivat Laihialla noin 18,9 M€. Vuodelle 2024 tehtiin kunnallisveroon noin puolen prosenttiyksikön korotus ja silti arvio verotuloista vuodelle 2024 on selkeästi alle vuoden 2023 tason.

Rahoituksen merkittävä toinen erä ovat valtionosuudet. Vuoden 2023 valtionosuudet olivat Laihialla noin 5,7 M€. Ennuste vuodelle 2024 on noin 4,3 M€. Tämä vähennys liittyy käytännössä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen muutosvaikutuksiin. Vuonna 2025 astuu voimaan työ- ja elinkeinopalvelujen uudistus, jossa em. palvelut siirtyvät kuntien järjestettäväksi. Näiden palveluiden valtionosuusrahoitusmekanismit ovat vielä valmisteluvaiheessa. Uudistuksessa kunnille osoitetut valtionosuuksien lisäykset kohdentuvat kokonaisuudessaan näiden palveluiden järjestämisestä koituviin menoihin.

Marraskuussa 2023 valtiovarainministeriö ilmoitti uusista valtionosuusleikkauksista, jotka leikkaisivat kuntien valtionosuuksia vuosina 2024 ja 2025 edelleen noin 80 €/asukas. Tämä olisi tarkoittanut Laihian kunnalle noin 0,6 M€:n vähennystä jo ennestään 1,4 M€ pienentyneeseen valtionosuuteen. Tämäkin leikkaus liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen vaikutuksiin.

Maan hallitus reagoi asiaan nopeasti ja siirsi leikkaukset jaksotetusti vuosille 2025–2027. Leikkauksia ei siis ole poistettu, vaan niitä on siirretty ja tilanteeseen etsitään valtion puolella ratkaisua.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä on käynyt selväksi, että kuntien rahoitus valtionosuusjärjestelmineen on syytä uudistaa. Uudistuksen yhtenä keskeisenä lähtökohtana on varmistaa erikokoisten kuntien edellytykset järjestää lakisääteiset peruspalvelut kaikkialla Suomessa. Uudistus on tarkoitus järjestää kustannusneutraalisti siten, että se ei lisää julkisia menoja. Tätä työtä varten on asetettu työryhmä, jonka toimikausi on 31.8.2023–31.12.2025. Näin ollen uudistus voi käytännössä konkretisoitua jossain kohtaa vuosikymmenen loppupuolella. Mahdollisesti vuonna 2027.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen vaikutusarviointi etenkin talouden osalta näyttää jääneen puutteelliseksi. On vaikea ymmärtää, että osa kunnista ja kaupungeista maksaa valtiolle siitä, että järjestää lakisääteiset palvelut kuntalaisilleen. Pohjalaiskaupunki Kaskinen maksaa tästä valtiolle tänä vuonna 749 €/asukas, kun taas varsin hyvätuloisten paikkakunnaksi mielletty Kauniainen saa valtiolta 2 091 €/asukas palveluiden järjestämiseen. Laihia saa kuluvana vuonna valtionosuuksia 553 €/asukas keskiarvon ollessa Suomessa 837 €/asukas. Näillä suurilla kuntien keskinäisillä eroilla on merkittävä vaikutus kuntalaisten maksamiin kunnallisiin veroihin eri puolilla maata.

Laihian kunnan talouden tilanne ei ole tasapainoinen. Vuoden 2023 tilinpäätös on ylijäämäinen, johtuen hyvin vahvasti menneitten vuosien verotuloutuksista. Ennusteen mukaan vuodet 2024–2026 ovat selkeästi alijäämäisiä huolimatta tavoitteesta toimintakulujen alhaiselle + 1,5 % kasvulle. Vuonna 2027 päästään arvion mukaan tilanteeseen, missä alijäämä ei enää kasva. Tämä edellyttää tiukkaa talouskuria sekä verokertymän kehittymistä arvioidulla tasolla.

Arvion mukaan kunnan taseeseen kertyy alijäämää vuoden 2024 tilinpäätöksen myötä. Kuntalaki edellyttää, että kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Taloussuunnitelmassa tulee päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Alijäämäisten suunnitelmavuosien sekä epävarman yhteiskunnallisen tilanteen myötä on syytä pyrkiä löytämään keinoja talouden tasapainottamiseksi vuosina 2024-2027.

Vastaava tilanne on suurimmassa osassa Suomen kuntia ja kaupunkeja. Niin pienet kunnat kuin keskuskaupungitkin ovat ilmoittaneet mittavista sopeutustarpeista. Tästä lähin esimerkki löytyy keskuskaupungistamme Vaasasta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää pyytää hallintokunnilta esityksen osa-alueensa toiminnan konkreettisista mahdollisuuksista talouden tasapainottamiseksi vuosina 2024–2027 siten, että esityksiä voidaan käsitellä kunnanhallituksen iltakoulussa 13.5.2024. Esityksiin on liitettävä toimenpiteiden vaikutusarviointi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Hallintokunnat

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi