Kunnanhallitus, kokous 19.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Kunnanjohtajan viran julistaminen haettavaksi ja kelpoisuusvaatimus

LAIDno-2024-80

Valmistelija

  • Maria Katajamäki, hallintokoordinaattori, maria.katajamaki@laihia.fi

Kuvaus

Kunnanjohtaja on irtisanoutunut virastaan 17.10.2024 alkaen.

Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus (hallintosääntö § 28).

Valtuusto ottaa virkasuhteeseen kunnanjohtajan, osastopäälliköt ja talousjohtajan sekä myöntää heille eron (hallintosääntö § 31).

Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto (hallintosääntö § 26).

Kuntalain mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi, ja hän on virkasuhteessa kuntaan.

Kunnanjohtajan viran haastatteluryhmä nimetään kunnanhallituksen kokouksessa maaliskuussa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juha Rikala, kunnanjohtaja, juha.rikala@laihia.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. julistaa kunnanjohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran haettavaksi.
  2. että kunnanjohtajan rekrytoinnissa käytetään soveltuvuusarviointia.
  3. nimetä valmisteluryhmän, joka päättää kunnanjohtajan rekrytointiprosessista ja mahdollisen soveltuvuusarvioinnin toteutuksesta.
  4. ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimukseksi seuraavaa: kunnanjohtajalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön kokemusta kunnan hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kunnanhallitus päätti nimetä kunnanjohtajan viran valmisteluryhmään

  • luottamushenkilöt Antti Tuomelan, Marja Vettenrannan ja Tero Frondeliuksen (yhteinen varajäsen Jukka Harju)
  • hallinto- ja henkilöstöjohtaja Kaija Metsänrannan (varajäsen talouspäällikkö Jaakko Keto).

Esteellisyys

  • Puheenjohtaja Minna Niemi poistui kokouksesta pykälän ajaksi (yleislausekejäävi/mahdollinen virkaan hakija).

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan esteellisyyden vuoksi puhetta johti 1. vpj. Sauli Tuomela.

Tiedoksi

Valmisteluryhmään valitut

Muutoksenhaku

Tästä päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 § mukaan oikaisuvaatimusta eikä
kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätietoja muutoksenhakukiellosta:

sähköposti: laihian.kunta@laihia.fi